Pääkirjoitus: Japanissa on huutava ilosanoman tarve

4.10.2024

Kristinuskon ydinsanoma on evankeliumin ilosanoma – sanoma syntien anteeksiantamuksesta ja uudesta elämästä Jeesuksessa. Hän on voittanut synnin ja kuoleman vallan. Jeesuksessa elämämme saa kestävän kalliopohjan ja uuden suunnan.

Kristillinen kirkko on aina elänyt sekä ristin varjossa että voimakkaasti ulospäin suuntautuen. Jeesus on uskonut meille tehtävän viedä sanoma syntien sovituksesta aina maailman ääriin saakka. Näin on myös tehty alusta alkaen.

Kansanlähetys syntyi 1960-luvun lopulla kokoamaan Suomessa noihin aikoihin levinneitä herätyksiä. Ensimmäiset lähetystyöntekijämme lähetettiin vuonna 1968, ja ensimmäiset työalueet olivat Etiopia, Japani ja Keski-Aasia.

Olemme saaneet toimia Japanissa katkeamattomasti jo 56 vuotta. Sukupolvet ovat vaihtuneet, mutta tehtävä ja kutsumus ovat pysyneet samana.

Japani on monien vastakohtien maa. Se koostuu viiden pääsaaren lisäksi lukemattomista pienistä saarista. Vuoret kohoavat meren rannoilta kolmeen tuhanteen metriin saakka. Japanin eteläisillä saarilla on aina suomalaisittain kesäisen lämmintä. Kauniita päiviä saattaa seurata taifuuneja, joiden yhteydessä voi sataa muutamassa päivässä enemmän kuin Suomessa koko vuonna. Pohjoisessa lunta kinostuu talvella useita metrejä.

Japani on myös erittäin rikas maa. Japanilaiset ovat keskimäärin ahkeria, hyväkäytöksisiä ja idearikkaita. Tärkein heiltä kuitenkin puuttuu. Harva japanilainen tuntee elävän Jumalan ja hänen Jeesuksessa meitä kohtaan osoittamansa rakkauden. Japanilainen ahkeruus ja kohteliaisuus kätkeekin taakseen maailman, jossa ihmisen arvoa mitataan sillä, mitä hän voi tarjota yhteiskunnalle. Maailman, jossa henkimaailmaa pitää lepytellä ongelmien pelossa.

Japanissa on huutava tarve ilosanomalle syntien sovituksesta ja luomiseen perustuvasta kaikkia ihmisiä koskevasta lähtemättömästä ihmisarvosta. Juuri tästä syystä Kansanlähetys tekee työtä Japanissa. Teemme työtä siellä, jotta japanilaisilla voisi olla kestävä toivo ja pysyvä ilo sydämessään.

Kiitos, kun olet mukana työssämme. Muistetaan rukouksin japanilaisia sekä Japanissa työskenteleviä lähetystyöntekijöitämme.

Daniel Nummela
Kirjoittaja on Suomen Ev. lut. Kansanlähetyksen toiminnanjohtaja

Pääkirjoitus on julkaistu Kansanlähetyksen Suuressa mukana -lehdessä 3.10.2024.

Kuva: Philippe Gueissaz

***

Tule mukaan

Viedään yhdessä toivoa ja evankeliumin iloa japanilaisille!

Lahjoita Toivo ja iloitse, Japani -keräykseen työllemme Japanissa.

Lue lisää ja lahjoita >>tästä.

Share This