Tapasin Ingan viime kesänä virolaisen lähetyskuoron Suomen kiertueella. Hän oli siinä mukana liikuntaryhmän jäsenenä elävöittämässä kuoron esitystä. Inga antoi minulle puhelinnumeronsa, kun tuli puheeksi, että olin syksyllä tulossa töihin Lasnamäelle. Marraskuussa löysin lasnamäkeläisessä kahvilassa lounasta odotellessa jo unohtamani yhteystiedon puhelimestani. Lähetin viestin ja sain oitis kyläkutsun Katlerin lähiöön.
”Minun Lasnamäkeni on tämä Katlerin lähiö. 25 vuodessa Lasnamäki on tullut rakkaaksi!”
”Lasnamäen korkean pengermän reunalla alkoi 1980-luvun lopulla Katlerin lähiön rakentaminen. Äitini sai ammattiyhdistyksen kautta tiedon, että yksi talo olisi tarkoitettu erityisesti nuorille perheille. Olin parikymppinen, mennyt juuri naimisiin ja odotin lasta, joten lähdimme tiedotustilaisuuteen. Maksettuamme siellä 3000 ruplan käsirahan yksi suunnitellun talon 324 huoneistosta oli varattu meille! Arpa lankesi ensin yhdeksännen kerroksen asunnosta, mutta sain vaihdettua varauksen neljänteen kerrokseen, koska halusin selvitä ilman hissiä.”
”Rakentaminen alkoi, mutta pysähtyi sitten Viron uuden itsenäistymisen pyörteissä. Ruplien vaihtuminen kruunuiksi kesällä 1992 merkitsi rakennusrintamalla suurta taantumaa ja hintojen nousua. Moni putosi pois asuntojonosta, koska ei kyennyt maksamaan kruunuissa asunnon loppuhintaa. Äitini sai lainattua rahat ja me jäimme jonoon. Rakentaminen alkoi taas edistyä. Asunnot luovutettiin tyhjinä betonilaatikoina − kaikki sisätyöt tuli tehdä itse. Me pääsimme muuttamaan uuteen kotiin ensimmäisten joukossa marraskuussa 1993.”
”Muutimme tyypilliseen ”parihuoneistoon”, jossa kaksiolla ja kolmiolla on yhteinen sisäänkäynti rappukäytävästä. Jotkut ovat yhdistäneet asunnot ja saaneet siten kuuden huoneen ja keittiön kodin. Meillä on ollut alusta asti naapurina oikein mukava virolainen rouva, jonka kanssa yhteisen eteisen jakaminen on sujunut mutkattomasti.”
”Ensimmäiset vuodet olivat pelottavaa aikaa. Rappukäytävässämme on 36 asuntoa, joista alkuun asukkaita oli vasta kolmessa. Ulko-ovea ei vielä ollut ja rikollisuus kukoisti. Keskeneräisistä asunnoista varastettiin rakennustarvikkeita ja välineitä. Linja-autoyhteys keskustaan oli harvahko, katuvaloja ei ollut, ympärillä oli vain kolkko lakeus… Olin pienen tyttären kanssa kuin vankina. Muistan, että nukuin pieni ase tyynyn alla, kaiken varalta. Oikeastaan vasta 1990-luvun lopulla elämä alkoi tuntua turvalliselta.”
”Uudella vuosituhannella Katleriin avattiin oma supermarket. Bussiliikenne on parantunut ja nyt lähiön keskellä on myös hieno suuri leikkipuisto, josta aikoinaan salaa unelmoin. Metsikön takana on uusi Tondiraban jäähalli. Keskustan suuntaan jäävälle laakealle joutomaalle on kohonnut uusi Loopealsen lähiö. Loopealsen ja Katlerin välimaastoon rakennettiin muutama vuosi sitten suuri ortodoksikirkko, joka on hieno näky varsinkin iltavalaistuksessa.”
”Tiedän, etten ole tyypillinen virolainen, kun kutsun vieraita kotiini. Meidän perheemme historia on ollut mutkikas. Isoäiti synnytti äidin Tallinnan pommituksen aikana. Hän oli juuri menettänyt kaikki läheisensä ja oli riippuvainen hyväntahtoisten ihmisten avusta jäätyään yksin vastasyntyneen kanssa. Ehkä juuri siksi meidän perheessämme on opittu ottamaan apua vastaan ja myös jakamaan.
Nykyään asun yksin. Avioliitto purkautui vuosia sitten ja aikuinen tytär on jo omillaan. Liikun enimmäkseen omalla autolla: töihin, kirkkoon, israelilaisen tanssin ja ylistystanssin harjoituksiin. Rakastan näkymää, joka aukeaa kaksioni ikkunoista Tondiraban metsikköön. Vuodenaikojen mukana vaihtuva maisema, linnunlaulu… Huomasin viime kesänä, että talon ja metsikön väliin jäävä väylä oli saanut nimen: Rahu tee − rauhan tie!”
Teksti ja kuvat: Kirsti Malmi
Kirsti Malmi on Kansanlähetyksen lähetti Virossa. Voit tutustua häneen ja tilata uutiskirjeen tästä linkistä.