Löytöjä luterilaisen uskon aarteista

14.1.2020

Tämä opetuskirjoitus perustuu Kansanlähetysopiston luentosarjaan, jossa käsiteltiin luterilaisen uskon aarteita.

Raamatussa Jumalan sanaa on vain se, mikä kirkastaa Kristusta, ja Raamatussa kaikki kirkastaa Kristusta.
Martti Luther

Osallistuin äskettäin Kansanlähetysopiston periodille eli viikon opintojaksolle, jonka aiheena oli Luterilaisen uskon aarteita. Minulle jäi tästä mahtavasta viikosta päällimmäisenä mieleen, että sain ymmärtää syvällisemmällä tavalla niin monia asioita, että niistä saisi kirjoitettua kirjan.

Koetan nyt kertoa mahdollisimman tiiviisti tärkeimmät asiat, joita sain oivaltaa tällä periodilla. Toivon, että voin välittää sinullekin osan niistä kultajyvistä, joita ammensin armon syvyydestä ja Jumalan rakkaudesta. Haluan rohkaista sinua ottamaan todesta Jumalan lupaukset sanassaan, Raamatussa, sillä Raamattu on uskon perusta ja elämän ylin ohje.

Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään.
2. Tim. 3:16 

Harteiltani putosi kaksi taakkaa, joita olin kantanut koko elämäni. Ennen ihmettelin usein, miksi en pysty enempään tai riitänköhän Jumalalle. Nyt kun sain Raamatun mukaista opetusta, vapauduin näistä uuvuttavista kantamuksista.

Ensimmäinen ahaa-elämys oli, kun sain kokea, mitä Jumalan armo todella on, ja sain pelastusvarmuuden. Minun ei tarvitse tehdä pelastumiseni eteen mitään, enkä siihen pystyisikään, vaan Jumala on kaikessa armossaan ja rakkaudessaan minua kohtaan jo sovittanut kaikki syntini ja lunastanut minut antamalla rakkaan Poikansa kuolemaan ristillä puolestani. Siten minä olen Jeesuksessa vapautettu, ja kelpaan Jumalalle Jeesuksen sovitustyön kautta. Juuri siksi olen vanhurskas, vaikka olenkin omissa silmissäni syntinen.

Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!  Ps. 32:1
Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme – sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu.” Gal. 3:13

Syntinen ja vanhurskas, Jumalan lapsi, sen suurempaa armolahjaa ei ole! Ihminen pelastuu yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Itse emme voi siihen mitään lisätä emmekä saa ansioita, koska uskokin on Jumalan teko. Pyhä Henki vetää ihmistä Jumalan luo. Ihminen ei voi omin ajatuksin tulla Jumalan tykö. Ihmisen vanhurskautus on yksin Jumalan teko. Ihminen ei voi millään teoillaan ansaita Jumalan vanhurskautta, eikä myöskään tehdä Jeesuksen sovitustyötä turhaksi.

– – jonka (Jeesuksen) Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. Room. 3:25–26

Tämä on maailman suloisin oppi, piripintaan lohtua täynnä.
Martti Luther

Toinen asia oli Jumalan sanan voima. Tämä avautui minulle aivan uudella tasolla. Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja tekee sen mitä lupaa. Minun ei siis itse tarvitse suorittaa, vaan Jumalan sana tekee kaiken työn. Jumala toimii sanansa kautta ja minä vain kannan ja pidän sitä esillä. En siis ole se, joka saa jotakin aikaan, vaan Jumala yksin.

Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen. Hebr. 4:12

Saan kohdata ihmisiä, rikkinäisiäkin, sillä rakkaudella, jolla Jeesus minua rakastaa. Jumala rakastaa jokaista luotuaan ja tahtoo pelastaa heistä jokaisen. Tähän pelastukseen Pyhä Henki kutsuu. Pyhä Henki ei elä erillään Isästä ja Pojasta eikä ilmoita asioita Raamatun ulkopuolelta! Raamattu selittää itse itseään. Olen Jumalan käytössä omassa kutsumuksessani siellä missä ikinä liikunkin. Kunnioitan Jumalaa ja tahdon elää hänen tahtonsa mukaan, joka on minun parhaakseni, ja teen parannusta synneistäni.

Mutta laki tuli väliin, että rikkomus suureksi tulisi; mutta missä synti on suureksi tullut, siinä armo on tullut ylenpalttiseksi. Room. 5:20

Tanja Kainulainen
Kirjoittaja osallistui Kansanlähetysopiston periodille 18.–22.11.2019 Ryttylässä.

 

Artikkelikuvan nuoret eivät liity tähän kirjoitukseen.

Ota yhteyttä

Soininen Salla

kurssivastaava, Kansanlähetysopisto

salla.soininen@sekl.fi

+358 50 565 1352

Lahjoita juniorityölle Suomessa

Tämän artikkelin kirjoittaja Tanja Kainulainen on kahden lapsen äiti Lopelta. Hän rukoilee ja haluaa olla muutenkin tukemassa juniorityötä. Sinäkin voit lahjoittaa juniorityölle tämän sivun alalaidassa näkyvin tilitiedoin viitteellä 66154. Kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This