Suomen kristillisessä kentässä on niitä, jotka ovat palvelleet pitkään. Yksi heistä on Liisi Jokiranta. Hän on opettaja, jonka äänen äärellä on kasvanut kokonaisia sukupolvia. Elämän virrassa -ohjelma matkasi tällä kertaa Vuosaareen Liisi ja Pekka Jokirannan kotiin kuulemaan, mitä Liisi ajattelee uskosta, kutsumuksesta ja tämän ajan hengellisestä tilanteesta.
Liisi kertoo nuoruutensa hengellisestä etsinnästä vaatimattomasti. Lapsuuden kodissa uskosta puhuttiin vain vähän, mutta hiljainen kaipaus Jumalan puoleen kasvoi hänen sisällään jo varhain. Ystävän kanssa hän alkoi käydä kirkossa – joka kolmas viikko sen papin messussa, joka “tuntui puhuvan asiaa”. Raamatunkin lukeminen alkoi haparoiden: hän aloitti Roomalaiskirjeestä mutta koki sen liian vaikeaksi ja sulki kirjan. Silti Jumala teki työtä, kunnes evankeliumin yksinkertainen lupaus pysäytti: “Joka minun luokseni tulee, sitä minä en heitä ulos.”
Kutsu opettajaksi ei tullut suurten näkyjen kautta, vaan sisäisen pakon:“En voinut olla tekemättä tätä työtä. Koin olevani vastuussa Jumalan edessä.” Vaikka Liisi mietti välillä toisenlaisia urapolkuja, hätä hukkuvista ihmisistä vei teologisiin opintoihin. Professoreiden, Raamattuopiston ja herätysliikkeen sisäisten matkakumppanien rinnalla Jumala avasi tien pitkäaikaiseen opetus- ja julistustyöhön. Ensimmäisen puheensa Liisi oli pitänyt jo 17-vuotiaana, aiheenaan Jeesuksen vertaus hedelmättömästä puusta. “Anna sen olla vielä tämä vuosi” jäi hänen mieleensä sydämen omana rukouksena.
Raamatun opettaminen ei ole Liisille ollut vain yksi tehtävä, vaan elämäntehtävä. Hän kertoo, kuinka Olavi Peltolan neuvo opiskeluvuosilta kantaa yhä: aloita opettaminen jostakin Raamatun kirjasta ja jatka siitä mihin jäit, niin on aina aineistoa opetettavaksi. Myöhemmin Kansanlähetyksen raamattuopetustyössä syntyivät myös Liisin kansankieliset raamatunselityskirjat – ei teoreettisia kommentaareja, vaan tekstejä tavalliselle kansalle, jotta sana olisi mahdollisimman ymmärrettävä.
Samulin ja Liisin puhe siirtyy väistämättä myös Suomen hengelliseen tilanteeseen. Liisin mukaan aika on muuttunut paljon: 1990-luvulla salit täyttyivät, nyt ilmapiiri on kylmempi ja sitoutuminen vähäisempää. Moni ei osallistu opetukseen säännöllisesti, ja uskovienkin parissa näkyy välinpitämättömyyttä. Samalla Liisi näkee toivon merkkejä: “Nuoret näyttävät heräilevän.” Silti häntä huolestuttaa erityisesti se, miten Raamatun asemaa horjutetaan. Jos Raamatun sanaa pidetään vain ihmisten tekstinä, kristinuskolta putoaa pohja. “Ilman Raamattua ja ilman Kristusta ei ole kristinuskoa. Jäljelle jää vain ihmisten ajatuksia. Ja tämä on vakava asia.”
Hallintojohtaja Samuli Virtasen Elämän virrassa -podcast joka neljäs viikko netissä ja Radio Deillä. Kuuntele tästä tai www.klmedia.fi
<iframe allow=”autoplay *; encrypted-media *; fullscreen *; clipboard-write” frameborder=”0″ height=”450″ style=”width:100%;max-width:660px;overflow:hidden;border-radius:10px;” sandbox=”allow-forms allow-popups allow-same-origin allow-scripts allow-storage-access-by-user-activation allow-top-navigation-by-user-activation” src=”https://embed.podcasts.apple.com/us/podcast/el%C3%A4m%C3%A4n-virrassa/id1869322292″></iframe>
Artikkeli on tuotettu tekoälyavusteisesti Suuressa mukana -podcastin jakson keskustelun pohjalta, ja se on työntekijämme tarkistama.