Lähetysjohtaja: Onko sydämesi levoton Suomen puolesta?

10.7.2019

Kotiseurat ovat ulko-ovelle asti täynnä väkeä, tuoleja haetaan naapurista. Jumalanpalveluksen ehtoollisjono on niin pitkä, että papit kädet värisevät väsymyksestä. Työpaikalla supistaan, kuka nyt viimeksi on tullut uskoon. Koulun välitunnilla oppilaat kokoontuvat kentän keskelle rukouspiiriin. Pyhäkoulut nousevat taas arvoonsa. Vapaaehtoiset kartoittavat alueen diakoniatarpeen hihat käärien. Lähetystyöntekijöiden määrä moninkertaistuu. Virret ja ylistyslaulut kaikuvat kirkoissa ja toreilla. Raamattu kuluu käsissä. Sana koskettaa, syntejä tunnustetaan ja saadaan anteeksi, uutta elämää syntyy. Kaikki eivät katso hyvällä rämäpäistä liikehdintää. Vastustustakin riittää kuten aina herätyksen aikana. Tämä voisi hyvinkin kuvata aikaa, kun Jumala tekee taas uutta. 

Jumala on antanut Suomeen vuosisatojen aikana monia herätyksiä. Ja moni on sitä rukoillut ja kaivannut! Herätyksiin onkin liittynyt aina rukous. Mutta niihin on liittynyt myös innokas todistus Jeesuksesta ja rohkea kutsu lähteä Jeesuksen seuraajaksi.  

Ehkä koet sydämessäsi samankaltaista levottomuutta kuin minä: Entä jos mitään ei tapahdukaan vaan kaikki jatkuu entiseen malliin vauhdin kuitenkin kiihtyessä loivassa alamäessä. Herätys on lopulta aina Jumalan armoa. Jumalan antamassa herätyksessä ei ole järjestöjen eikä kirkkojen leimaa vaan Golgatan leima. Kun herätys saapuu, kaikkia tarvitaan. Mutta haluamme omalta puoleltamme tehdä voitavamme ja kutsumme sinua mukaan suureen tehtävään. 

Kansanlähetyksessä meillä on koko Suomi sydämellä. Rukoilemme, todistamme ja julistamme, jotta taivaassa olisi mahdollisimman monta sukulaistamme, ystäväämme ja perheidemme jäseniä. Haluamme olla tässä tavoittamassa myös sinulle rakkaita ihmisiä heidän ikuiseksi parhaaksi. 

Vastaa sinäkin Suomen suureen haasteeseen! Pyydämme rukoustasi. Toivomme, että toimit evankeliumin puolesta omalla paikkakunnallasi. Voisitko myös antaa omastasi osallistumalla Suomi sydämellä -keräykseen? Keräyksen tuotolla tuemme työtä, joka mahdollistaa sen, että suomalaiset löytävät Jeesuksen. 

 Siunausta sinulle ja läheisillesi,

Mika Tuovinen 
lähetysjohtaja, Suomen Ev.lut. Kansanlähetys 

 

Lahjoita Suomi sydämellä -keräykseen

Voit lahjoittaa netissä tämän painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa mainituille tileille viitteellä 70331.

Lahjoita

Share This