Koulutus mahdollistaa Inkerin kirkon kasvua

21.10.2025

Inkerin kirkolla on valtava pula koulutetuista vastuunkantajista ja työntekijöistä, erityisesti papeista. Uusien työntekijöiden kouluttamisen lisäksi kirkko perehdyttää ja valtuuttaa myös seurakuntalaiset käyttämään lahjojaan ja viemään evankeliumia eteenpäin.

Inkerin kirkon toiminnan sydän on Keltossa sijaitseva Teologinen instituutti, jossa koulutetaan kirkolle työntekijöitä ja vastuunkantajia. Instituutin teologinen peruskurssi on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat oppia lisää kristinuskosta. Suosittua kurssia järjestetään myös eri puolilla Venäjää. Tavoitteena on että, jokainen kurssilainen löytää tehtävän seurakunnassa.

Kurssin suorittaneet voivat hakeutua opiskelemaan Keltossa diakoniaa, lapsi- ja nuorisotyötä, musiikkia ja lähetystyötä tai jatkaa opintojaan aina teologian kandidaatin ja maisterin tutkintoon asti. Inkerin kirkko on tarkka siitä, että sen tulevat paimenet ja vastuunkantajat koulutetaan luottamaan Raamatun sanaan.

– Uusien työntekijöiden ja vastuunkantajien kouluttaminen on Inkerin kirkon tulevaisuuden kannalta elämän ja kuoleman kysymys. Mikäli tehtävässä onnistutaan, kirkko tulee varmasti selviämään myös tulevaisuuden haasteista, arvioi Kansanlähetyksen Venäjän-lähetystyöntekijä Juha Saari.

Kansanlähetys on tukenut Inkerin kirkon koulutustyötä jo pitkään. Koulutuksen tukeminen on parasta mitä voimme kirkolle antaa evankeliumin jälkeen.

Teksti: Juha Saari, toim. Marja Neuvonen

Kuva: Inkerin kirkon papistopäivät Kelton Teologisen instituutin kirkkosalissa toukokuussa 2024. Kuva: Inkerin kirkon arkisto

Artikkeli on julkaistu 2.10.2025 ilmestyneessä Suuressa mukana -lehdessämme.

Share This