“Miksi Suomi olet levoton? Vielä turva Jumalassa on.”
Nämä Lasse Heikkilän runoilemat sanat ovat aina ja uudestaan ajankohtaiset. Me elämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa moni kuitenkin voi pahoin.
Viimeaikaiset tapahtumat maailmalla ja kirkossamme ovat tuoneet mieliimme levottomuutta. Kuinka voisimme korjata tai edes parantaa tilannettamme?
Turvaammeko elämän myllerrysten keskellä Jumalaan? Kuinka hoidamme suhdettamme häneen? Hakeudummeko säännöllisesti sanan ja sakramenttien äärelle?
Entä kun ennen vietettiin aikaa yhdessä, niin vietetäänkö sitä nyt yksin sosiaalisen median parissa? Vaikka tekniikka on ottanut harppauksia seitsemän peninkulman saappailla, niin perustarpeemme ei ole muuttunut mihinkään.
Meidät on luotu yhteyteen Jumalan ja toistemme kanssa. Se on elämämme tarkoitus. Emme kykene tähän täydellisesti – syntisiä kun olemme, ja synti on erottava väliseinä minun ja Jumalan ja toisaalta minun ja sinun välillä.
Siksi meidän kannattaa kiinnittää huomiota yhteyden vaalimiseen. Pidetään yhteyttä ja osallistutaan oman yhteisömme toimintaan. “Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.” (Hepr. 10:25)
Seurakunnan yhteiseen kokoukseen osallistuminen auttaa sekä Jumala-suhteen että ihmissuhteiden hoitamisessa. Siksi sillä on merkitystä. Myös nuoret hakeutuvat perinteisiin messuihin, joissa on varsin yksinkertainen meininki. Perinteisessä messussa on suorastaan taivaallista vetovoimaa, olipa niitä minua häiritseviä, epätäydellisiä tekijöitä ilmassa vähän tai paljon. Joten mars messuun mukaan!
“Jumala on turvamme ja linnamme, auttajamme hädän hetkellä. Sen tähden emme pelkää, vaikka maa järkkyy, vaikka vuoret vaipuvat merten syvyyksiin.” (Ps. 46:2-3)
Jukka Repo
Kirjoittaja on Kansanlähetyksen kotimaantyönjohtaja.
Kuva: SEKL arkisto
Kolumni on julkaistu Kansanlähetyksen Suuressa mukana -lehdessä 17.6.2025.