Lähetystyöntekijämme Kia ja Markus Syrjätie kirjoittavat Japanista:
Kävimme vuodenvaihteessa kävelyllä, ja näimme vierekkäin puut, joista yhdessä roikkui vielä ruskalehtiä toisen puskiessa esiin hiirenkorvia. Uudenvuodenpäivänä Japanissa on paljon väkeä liikenteessä, kun monet japanilaiset vierailevat shintopyhäköissä. Käynneillä he osoittavat kiitollisuutta paikalliselle jumaluudelle menneestä vuodesta ja pyytävät siunausta tulevaan.
Näimme, kuinka pyhäkön jonossa jokainen vuorollaan vetämällä köyttä kilautti kelloa, jolla herätetään (ymmärtääksemme) jumaluus kuulemaan rukousta. Sitten kumarretaan pari kertaa, heitetään kolikko kirstuun ja taputetaan käsiä. Koko toimitus kestää alle minuutin. Tämän jälkeen on tavanomaista ostaa uudenvuoden ennustus. Mikäli huono arpaonni iskee, voi ikävän ennustuksen ripustaa roikkumaan pyhäkön pihalle määrätylle alueelle. Täten jumaluudet voivat vielä muuttaa kohtaloa.
Teksti jatkuu kuvien jälkeen.
Se, mitä näimme japanilaisessa pyhäkössä, oli pieni väläys japanilaiseen uskonnollisuuteen ja siihen hyvin voimakkaasti liittyvään taikauskoon. Se myös jälleen konkretisoi, kuinka suunnaton ero japanilaisella uskonnolli-suudella on suhteessa kristinuskoon. Meidän ei tarvitse herättää Jumalaa kuulemaan rukouksiamme, kuten psalmisti toteaa: ”Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee. Ei hän väsy, ei hän nuku.” (Ps. 121:3–4)
Saamme myös tuttavallisesti rukoilla ”Abbaa”, eli ”iskäämme” joka on taivaissa. Jeesuksen tähden, joka on luvannut olla kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti Pyhän Hengen kautta, meillä on jatkuva puheyhteys Jumalaan.
Johannes tiivistää Raamatun lupauksen, että rukouksemme todella kuullaan: ”Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti.” (1. Joh. 5:14) Mieleeni palaa eräs tapaamamme japanilainen buddhalainen, joka totesi ymmärtäneensä, että kristityt rukoilevat ”elävää Jumalaa”. Rukouksemme on, että mahdollisimman moni japanilainen saisi kohdata tämän elävän Jumalan.
Teksti ja kuvat: Kia ja Markus Syrjätie