Uuden kirjakielen luomisessa on monta pulmaa

16.11.2015

Sille Nein on Jumala Mailma racastanut/ ette he’ andoi hene’ ainoan Poicans/ Sempälle/ ette Jocaine’ quin wsko hene’ päle’s ei pide huckuma’/ mutta ijancaikise’ Eleme’ szama’.

Näin kuuluu tuttu pienoisevankeliumi Mikael Agricolan suomentamana. Miksi siitä on niin vaikea saada selvää? Suomen kieli on tietenkin muuttunut 1500-luvulta, mutta eniten kiinnittää huomiota kirjoitusasu. Siinä vilisee nykysuomelle vieraita kirjaimia (c, q, w, z). Agricola käyttikin suomen oikeinkirjoituksen esikuvina muiden tuntemiensa eurooppalaisten kielten, ruotsin, saksan ja latinan, oikeinkirjoitusta.

Etiopiassa on tänäkin päivänä ihmisiä, joilla on sama tehtävä kuin Agricolalla aikanaan: luoda omalle, vain puhutulle kielelleen kirjallinen muoto, ennen kuin sille voidaan kääntää Raamattu. Heidänkin tulee pohtia, miten kieltä kirjoitettaisiin ja mitä murretta käytettäisiin. Pitää myös päättää, millä tavalla mikin äänne merkittäisiin.

Kielen puhujat eivät osaa välttämättä kertoa, millaisia äänteitä heidän kielessään on, vaikka he osaavatkin puhuessaan käyttää niitä. Siksi äännejärjestelmän selvittämiseen tarvitaan huolellista kielitieteellistä tutkimusta.

Joka kielellä äänteet toimivat omalla tavallaan

Etioppojat

Ympäröivissä kielissä ehkä merkitään j-äänne y-kirjaimella, mutta mitä tehdä, jos omasta kielestä löytyykin y-vokaali, joka tarvitsisi oman kirjaimensa? Toisen kielen oikeinkirjoitusta on siis ongelmallista kopioida omaansa sellaisenaan, sillä jokaisella kielellä on omanlaisensa äänteet.

Suomessa esimerkiksi on y-vokaali, jota ei löydy englannin kielestä. K-äänne on molemmissa, mutta englannissa se on voimakkaampi. Lisäksi esimerkiksi äänteiden pituus on merkityksellistä joissakin kielissä, kuten suomessa vaikkapa sanoissa tuli–tuuli–tulli, toisissa kielissä ei. Kiinassa ja muissa sävelkielissä myös äänenkorkeus voi muuttaa sanan merkitystä: ’äiti’ ja ’hevonen’ ovat molemmat ”ma”, mutta ne sanotaan eri sävelillä.

teksti

Päätöksenteko vaatii diplomaattisuutta

Etiopiassa pitää myös valita, kirjoitetaanko kieltä perinteisellä etiopialaisella tavukirjoituksella eli fideleillä vai länsimaisilla aakkosilla. Toinen maan pääkielistä, amhara, käyttää fideleitä, kun taas toinen, oromo, länsimaisia aakkosia. Valinnassa tulee ottaa huomioon, kumpi kirjoitusjärjestelmä sopii kieleen paremmin, kumpaa ihmiset osaavat tai kumman opettelusta heille on enemmän hyötyä sekä kumpaa he itse haluavat käyttää. Viranomaistenkin tulee hyväksyä tehty päätös.

Lisäksi on pohdittava, mikä murre valitaan kirjakielen pohjaksi. Tämä valinta vaikuttaa sekä kielioppiin että oikeinkirjoitukseen. Jokaiselle kielenpuhujalle oma murre on tietenkin se oikea tapa puhua. Murteiden systemaattinen vertailu ja sen selvittäminen, miten hyvin mitäkin murretta ymmärretään toisten murteiden puhujien keskuudessa, voivat antaa osviittaa valintaan.

Kirjakielen luominen sekä auttaa raamatunkäännöstyössä että mahdollistaa kielen käyttämisen kouluopetuksessa. Se tukee myös lukutaitoa, sillä omalla kielellä on helpompi oppia lukemaan kuin vieraalla kielellä. Kirjakielen luominen on siis monivaiheinen prosessi, mutta siitä on paljon hyötyä kieliyhteisölle.

Teksti: Anna Vähäkangas
Kuvat: Sekl

Share This