Yamaguchi Johanna ja Shuhei

Suomalais-japanilainen Yamaguchin perhe on kotoisin Etelä-Pohjanmaalta, Alajärveltä.

Yamaguchien sydämellä on ollut lähetystyö Japanissa jo pitkään, onhan maa myös perheen toinen kotimaa. Perhe lähti ensimmäiselle työkaudelleen Japaniin lokakuussa 2020. He muuttivat reilun 1,5 miljoonan asukkaan Kobeen.

Shuhei on koulutukseltaan kirkon nuorisotyönohjaaja ja lähetyssihteeri (AMK), sekä oikeustieteen notaari japanilaisesta yliopistosta. Suomessa hän on toiminut seurakunnissa nuorisotyössä ja lähetyskasvatussihteerin virassa. Johanna on suomen kielen aineopettaja ja filosofian maisteri (viestintä). Johanna on työskennellyt maahanmuuttajien suomen kielen opettajana. Perheeseen kuuluu neljä lasta, joista kaksi vanhinta käy Japanissa kansainvälistä koulua.

Japanissa Shuhei työskentelee Länsi-Japanin luterilaisen kirkon nuorisotyössä tiimissä. Tiimi järjestää alueen eri seurakunnissa nuorille tapahtumia ja Shuhei on ollut mukana erityisesti rippikoulutyössä. Lisäksi hän opettaa Koben raamattukoulussa, sekä toimii nuorisotyössä Nishi-Akashin seurakunnassa. Johanna työskentelee myös Nishi-Akashin seurakunnassa, sekä HAT-Koben seurakunnassa. Näissä seurakunnissa hän on tavoittavassa työssä ja tekee erityisesti työtä pienpiireissä. Yksi tavoittavan työn muodosta ovat mm. suomen kielen piirit ja hartaudet.

Japanin väestössä kristittyjä on alle prosentti ja japanilaiset kuuluvat vielä tavoittamattomiin kansoihin. Tällä kristittyjen pienellä joukolla on maassa suuri tehtävä. ”Olemme kiitollisia jokaiselle lähettäjälle ja Jumalalle siitä, että voimme työssämme palvella Länsi-Japanin kirkkoa sen nuoriso- ja tavoittavassa työssä”, kiteyttää Johanna.

Johanna ja Shuhei ovat parhaillaan puolen vuoden kotimaanjaksolla Suomessa. Kotimaanjaksonsa aikana Johanna ja Shuhei kiertävät nimikkoseurakunnissaan ja lähettävissä piireissään kertomassa lähetystyöstään Japanissa. Tule mukaan tapaamaan heitä ja kuulemaan lisää heidän työstään alla oleville paikkakunnille ja tilaisuuksiin! (Huom! Suunnitelma on alustava, ja osa ajankohdista on vielä avoinna).

  • Su 23.04. kello 14.00 Kempele – rovastikunnan lähetyspäivä, ohjelma alkaa klo 14 Kokkokankaan srk-keskuksessa (Kissaojantie 12, Kempele). Klo 14 kahvitus. Päivä päättyy klo 17 alkavaan afrikkalaiseen gospelmessuun. 

 Toukokuu 2023

  • Ti 2.5 lähetystilaisuus, Raahe
  • Ke 3.5 perhekerho, Raahe
  • Su 7.5.  Kurikka klo 11.30, Lounas ja lähetystilaisuus, seurakuntakeskus
  • Ma 15.5 lähetyspiiri, Alajärvi, kirkontupa

  • To 18.5. klo 13.00 Kortesjärvi helatorstai lähetyskahvikirkko Kortesjärven seurakuntakoti Messissä

Kesäkuu 2023

  • Pe 9.6. Alavus klo 18.00 Tapulin aloitusseurat ja sen jälkeen Kansanlähetyksen telttapäivät
  • Ma 12.6 klo18.00 Kansanlähetyksen telttapäivät Sauna-ahon 397, Ruonalla, Kuortane
  • Pe 23.6 Juhannusaaton juhla, Alajärvi
  • Ti 27.6 telttaseurat Lapua, Ylijoentie 9
  • Ke 28.6. kello 19.00 Lapua illalla Kansanlähetyksen telttaseurat Lapualla, Ylijoentie 9

Heinäkuu 20203

  • 7.-9.7. Ryttylä – Kansanlähetyspäivät

Elokuu 2023

  • 01.-30.08.2023 Valmistautumisjakso Japaniin
  • 12. – 15.8.2023 Lähettipäivät ja lähettien jatkokoulutus, Ryttylä

Syyskuu 2023

  • 1.-3.9. Ryttylä Missioforum
  • Su 10.9 klo 10.00 Vaasa messu
  • 29.09.2023 lento Japaniiin

 Ole Suuressa Mukana!

Voit liittyä Johannan ja Shuhein lähettäjätiimiin ja tilata heidän uutiskirjeensä tämän sivun kautta. Lähetystyö tarvitsee myös taloudellista tukea. Tule mukaan mahdollistamaan nuoriso- ja kasvatustyötä Japanissa!

Yhteyshenkilö:
aluekoordinattori Kirsi Tiira
Kansanlähetys

Tutustu Yamaguchien kutsumukseen sekä Japaniin oheisen Syrjäteillä Japanissa -Youtube-kanavan linkin kautta:

 

Tilaa Johannan ja Shuhein uutiskirje

Ryhdy Johannan ja Shuhein kuukausilahjoittajaksi

Tee kertalahjoitus

Voit tukea Johannan ja Shuhein työtä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 21568 (Johanna ja Shuhei Yamaguchi).
Voit lahjoittaa myös MobilePaylla numerolla 37047.
Kiitos tuestasi!
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This