Ari maahanmuuttajatyössä

Kielenkääntäjä, filosofian kandidaatti Ari on toiminut turkkilaistyössä vaimonsa Suvin kanssa vuodesta 1996 Etu-Aasiassa ja vuodesta 2006 Saksassa.

Vuonna 2016 Ari ja Suvi palasivat Suomeen. Ari jatkaa työtään mm. maahanmuuttajien parissa sekä erilaisissa projekteissa Moldovassa, Etu-Aasiassa, Saksassa ja Bulgariassa. Tällä hetkellä työhön kuuluu myös erilaisia kirja- ja käännösprojekteja sekä ELRIM-uskontotutkimusinstituutin Turun sivutoimiston hallinnoiminen. Arin työ tapahtuu Suomesta käsin, ja hänen asemapaikkanaan on Turku, mutta hän osallistuu edelleen Etu-Aasian työhön.

Arilla on poikkeuksellisen pitkäaikainen kokemus Etu-Aasiasta ja erinomainen kyseisen kansan kielen taito, jota hän on käyttänyt sekä ihmisten kohtaamisissa että teologisessa koulutuksessa. Saksan vuosina Ari suoritti teologian opintoja osana toimenkuvaansa, saksalaisten luterilaisten teologisessa korkeakoulussa.

Vuosina 1996 – 2004 Ari ja Suvi työskentelivät Etu-Aasiassa, jossa he saivat olla mukana perustamassa paikallista luterilaista seurakuntaa. Seurakunnasta on myöhemmin kasvanut neljän paikallisseurakunnan kirkko.

Vuoden 2006 jälkeen Ari ja Suvi työskentelivät Saksassa, jossa yksi heidän työnsä päätarkoituksia oli perustaa Etu-Aasiasta tulleille maahanmuuttajille seurakunta. Bulgariasta tulleiden maahanmuuttajien ilmestyminen heidän työympäristöönsä vaikutti työssä loppuaikoja kohden yhä enemmän. Etu-Aasiassa toimivan kirkon neljästä paikallisseurakunnasta kaksi on heidän kielisen vähemmistökansan keskuudessa Bulgariassa. Myös yhteys saksalaisiin luterilaisiin ja heidän kirkkoonsa, itsenäiseen evankelisluterilaiseen kirkkoon (SELK, Selbständige Evangelisch-Lutherische Kirche) oli merkittävä.

Tule mukaan tukemaan Arin maahanmuuttajatyötä ja liity hänen lähettäjätiimiinsä!

Voit lahjoittaa Arin työlle tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi helposti MobilePaylla numerolla 39410.

Voit tukea Arin maahanmuuttajatyötä myös kertalahjoituksella tai liittymällä kuukausilahjoittaksi alla olevien painikkeiden kautta tai verkkopankissasi. Tehdessäsi lahjoitussopimuksen suoraan pankkiin tilinumero on FI14 5043 1920 0034 52. Arin viitenumero on 23702.

YHTEYSHENKILÖ
Aluekoordinaattori Mikko Tiira, SEKL

Tilaa Arin uutiskirje

Tee kertalahjoitus

Voit tukea Arin työtä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 23702 (S Ari). Kiitos tuestasi!

Lahjoita

Ryhdy Arin kuukausilahjoittajaksi

Share This