Maija Leena Lähi-idässä

Keski-Suomesta kotoisin oleva nuoriso-ohjaaja Maija Leena on työskennellyt useita työkausia Ilman Messiasta olevien parissa. Hän on toiminut juutalaistyössä sekä Englannissa että Lähi-idässä. Maija Leena kohtaa työssään myös muiden uskontojen, muun muassa New Age -liikkeen edustajia. Hän on toiminut tietoisuuden lisäämiseksi ihmiskauppaa vastustavassa työssä sekä tukenut odottavia äitejä Pro Life -työssä.

Edellisen työkautensa 2020–2021 Maija Leena toimi juutalaistyössä Lähi-idässä. Hän kantoi vastuuta paikallisen seurakunnan lapsi- ja nuorisotyössä erityisesti hengellisen musiikin saralla. Lisäksi hän kohtasi paikallisia ihmisiä henkilökohtaisten keskustelujen kautta ja osallistui ihmiselämän arvoa puolustavaan työhön.

Hän oli välillä lyhyen työjakson Englannissa missä työ on pääosin tavoittavaa työtä kadulla. Sitä toteutetaan itsenäisesti sekä yhteistyössä muun muassa London City Mission -järjestön kanssa. Ihmisten kanssa syntyy syvällisiä keskusteluja myös tavoittavassa kahvilatoiminnassa.

Maija Leena on parhaillaan kotimaassa ja odottaa viisumia palatakseen työhönsä Lähi-itään. Tule mukaan työhön Ilman Messiasta olevien parissa  esirukouksin ja taloudellisesti tukien!

Voit liittyä Maija Leenan lähettäjätiimiin, tukea hänen työtään kertaluonteisesti tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi täyttämällä tämän sivun alalaidasta valitsemasi lomakkeen. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin,  tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 22907.

Voit lahjoittaa Maija Leenan työlle tai ryhtyä hänen kuukausilahjoittajakseen helposti myös MobilePaylla numerolla 11966 (Maija Leena Lähi-idässä).

Lisätietoja:

vs. aluekoordinaattori Sanna Suutari, SEKL

 

Tilaa Maija Leenan uutiskirje

Tee kertalahjoitus

Voit tukea Maija Leenan työtä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 22907 (Maija Leena P). Kiitos tuestasi!

Lahjoita

Ryhdy Maija Leenan kuukausilahjoittajaksi

Share This