Halleen Mikael, asiantuntija

Toimin Kansanlähetyksessä asiantuntijatehtävässä. Vastaan taloushallinnon ja tietohallinnon kehittämisestä ja testamenttiasioista. Olen mukana kehittämässä lähettäjä- ja kumppanuussuhteita  uudessa viestintäosastossa.

Kansainvälisissä tehtävissä toimiessani minulle on usein avautunut näköalapaikka siihen, mitä Jumala tekee maailmassa. Hienoimpina kokemuksina on jäänyt mieleen työvuodet edesmenneen evankelista Billy Grahamin palveluksessa. Jumala vaikuttaa suuria asioita suuressa mittakaavassa, koskettaa yksittäisen ihmisen sydäntä ja kutsuu seuraamaan Kristusta.

Oman toimeni lisäksi toimin paljon vapaaehtoistyössä Itä-Euroopassa, etenkin Venäjällä ja Ukrainassa. Kesälomani ja vapaa-aikani vietän leireillä vetäjänä ja vastuunkantajana sekä käyn lastenkodeissa Ukrainassa.

Kaikkea ei voi maallikkoliikkeessä tehdä vapaaehtoisvoimin. Toimistotyöhön tarvitaan vakituista henkilökuntaa. Tule kannattamaan työtäni taloudellisesti ja rukouksin. Tilaa uutiskirjeeni.

Asiantuntija Mikael Halleen tarvitsee esirukoilijoita ja kuukausilahjoittajia, jotka mahdollistavat hänen työnsä. Olisitko Sinä yksi heistä? Voit liittyä Mikaelin lähettäjätiimiin, tukea hänen työtään kertaluonteisesti tai ryhtyä kuukausilahjoittajaksi täyttämällä tämän sivun alalaidasta valitsemasi lomakkeen. Kertalahjoituksessa, erillisenä tilisiirtona suoraan pankkiin, tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08 ja viite 30452

Tilaa Mikael Halleenin uutiskirje

Anna kertalahja Mikaelin työlle

Voit tukea Mikaelin työtä Kansanlähetyksessä kertalahjoituksella tästä painikkeesta. Kertalahjoituksessa suoraan pankkiin tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08. Mikael Halleenin viite on 30452. Kiitos tuestasi!
Kuukausilahjoittajaksi voit ryhtyä tämän painikkeen alapuolelta.

Lahjoita

Tule mukaan Mikaelin työhön kuukausilahjoittajana

Share This