Aluekoordinaattori: Etu- ja Keski-Aasia sekä raamatunkäännös-, pakolais- ja maahanmuuttajatyö Euroopassa ja Suomessa
Olen Toni Lindholm, Kansanlähetyksen aluekoordinaattori. Vastaan työstä Etu- ja Keski-Aasiassa sekä pakolais- ja maahanmuuttajatyöstä Euroopassa ja Suomessa. Työmme julkisuus näissä yhteyksissä on turvallisuussyistä rajoitettua.
Koulutukseltani olen tietoliikennetekniikan insinööri (AMK). Olen työskennellyt lähetettynä työntekijänä ulkomailla noin 14 vuoden ajan. Työtehtäviini on kuulunut vaihtelevasti muun muassa teknisiä asiantuntijuustehtäviä, hallinnollisia tehtäviä ja ihmisten kohtaamista.
Nykyinen tehtäväni sisältää vastuualueillani toimivien työntekijöiden palveleminen siten, että he saavat keskittyä työhönsä ja palvella paikallisia tahoja. Yhteistyökumppanien kanssa pyrimme löytämään ne kohdat, joissa voisimme osaamisellamme auttaa heitä parhaiten.
Henkilökohtaisesti iloitsen siitä, että voin tietää olevani pelastettujen joukossa ja elämäni rakentuu toivolle Kristuksessa. Olen saanut elämältä paljon: ihanan vaimon ja neljä lasta sekä lukuisia kokemuksia oppia itsestäni, toisista ihmisistä ja kulttuureista ja ennen kaikkea siitä, että Jumalan tahto eri ihmisten osalle on sama. Jumala tahtoo, että jokainen ihminen pelastuisi.
Toivon, että saisimme rohkaistua toisistamme odottaessamme Herramme Jeesuksen paluuta ja olla suuressa mukana viemässä kukin omalla paikallamme ilosanomaa Jeesuksesta eteenpäin.
Jos haluat olla mukana matkassani ja kuulla työstäni lisää, olet tervetullut liittymään lähettäjätiimiini. Saat kerran kuussa uutiskirjeen, jossa kerron työstäni ja jaan rukousaiheita. Voit myös halutessasi tukea työtäni taloudellisesti. Kiitos ja Jumalan siunausta elämääsi!
Anna kertalahjoitus Tonin työlle
Voit tukea Tonin työtä Kansanlähetyksessä kertalahjoituksella tästä painikkeesta.
OP: FI14 5043 1920 0034 52 tai NORDEA: FI83 2070 1800 0283 25
Viite: 22101
Lämmin kiitos tuestasi! Jumalan siunausta sinulle!
Liity kuukausilahjoittajaksi
Voit ryhtyä kuukausilahjoittajaksi tämän painikkeen kautta. Lämmin kiitos tuestasi! Jumalan siunausta sinulle!