Aloitin Kansanlähetysopiston verkkokoulutusvastaavana elokuussa 2020 valmistuttuani saman vuoden keväällä teologian maisteriksi Helsingin yliopistosta. Nyt tehtävänäni on laajentaa Kansanlähetysopiston verkkokoulutustarjontaa. Suunnittelen ja järjestän koulutuksia sekä opetan verkkoraamattukoulussa. Pikkuhiljaa verkon kautta opiskelevien määrä on alkanut kasvamaan ja KL-opisto pystyy monipuolistamaan opetuksensa tapoja. Tavoitteena on, että kristityt voivat kasvaa hengellisesti kohtaamaan elämän tuomia iloja ja vastoinkäymisiä. Kurssit antavat myös valmiuksia kertoa uskosta sekä henkilökohtaisesti että digitalisaation antamia mahdollisuuksia hyödyntäen. Verkkoraamattukoulun kursseja voit käydä katsomassa opiston verkkosivuilta >>täältä.
Toimin myös Kansanlähetysopistolla kokoontuvan jumalanpalvelusyhteisön paimenena osana (20%) työtehtäviäni Kansanlähetyksellä. Olen innoissani siitä, että meillä on yhteisössä seurakuntalaisista koostuva innostunut ja vahva tiimi, jonka jäsenenä saan olla kehittämässä yhteisöämme. Koen, että tämä on myös hyvä paikka minulle kasvaa tässä tehtävässä. Odotan suurella mielenkiinnolla sitä, mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan tällä paikalla ja siihen tarvitsenkin teidän rukoustukeanne – niin minun kuin koko yhteisön puolesta!
Jos haluat olla tukemassa tätä työtä, niin liity lähettäjätiimiini. Pyrin lähettämään noin kerran kuukaudessa ystäväkirjeen, jossa kerron lisää arkisesta työn aherruksesta! Se on myös hyvä ikkuna tutustua Kansanlähetysopiston ja jumalanpalvelusyhteisön elämään.
-Mattias
Anna kertalahja Mattiaksen työlle
Voit tukea Mattiaksen työtä Kansanlähetyksessä kertalahjoituksella tästä painikkeesta. Kertalahjoituksessa suoraan pankkiin tilinumero on FI83 8000 1501 5451 08. Mattias Kaitaisen viite on 32036.
Kuukausilahjoittajaksi voit ryhtyä tämän painikkeen alapuolelta.
Kiitos tuestasi! Jumalan siunausta sinulle.