KANSANLÄHETYS ON Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta toimiva yhdistys, jonka tavoitteena on toteuttaa Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä sekä kotimaassa että ulkomailla. Kotimaassa toiminta tapahtuu 17 piirijärjestön kautta.

 

Uudenmaan Ev.lut. Kansanlähetys etsii palvelukseensa

PIIRIJOHTAJAA

Uudenmaan Kansanlähetys on ottamassa rohkeita askeleita tulevaisuuteen. Tarvitsemme tätä prosessia johtamaan piirijohtajan, jolla on näkyä vapaaehtoistyön johtamisesta sekä uskovien varustamisesta hengelliseen työhön Uudenmaan paikkakunnilla.

Eduksi piirijohtajan tehtävässä ovat ennen kaikkea johtamis- ja organisointikyvyt sekä hyvät sosiaaliset taidot. Arvostamme myös kokemusta ja visiota hengellisestä työstä, IT- ja mediataitoja, talous- ja yhdistysosaamista sekä piirijohtajan työhön soveltuvaa tutkintoa.

Keskeisiä työtehtäviä ovat:

1) Yhdistyksen toiminnan johtaminen. Piirijohtaja johtaa Uudenmaan Kansanlähetyksen operatiivista työtä yhdessä piirihallituksen kanssa. Osa Uudenmaan Kansanlähetystä on lähetyskirpputori Patinan toiminta, piirijohtaja toimii Patinan työntekijöiden esimiehenä. Piirijohtaja johtaa Uudenmaan Kansanlähetyksen julistustyötä, toimii Kansanlähetyksen alueellisena lähetysjärjestöedustajana sekä vastaa Kansanlähetyspiirin yhteistyökuvioista mm. paikallisseurakuntien suuntaan yhdessä paikkakuntakohtaisten vastuuryhmien kanssa.

2) Hengellisen kodin rakentaminen. Piirijohtaja toteuttaa ja mahdollistaa hengellisen kodin rakentamista koko Uudenmaan alueella tukien tässä tehtävässä erityisesti paikkakuntakohtaisia vastuuryhmiä. Piirijohtaja tukee vapaaehtoisia uusien ryhmien ja yhteisöjen perustamisessa. Piirijohtaja varustaa paikkakuntien uskovia arjessa tapahtuvaan evankeliumin välittämiseen sekä tavoittavaan työhön kaikenikäisten parissa. Erityisesti lasten, nuorten ja perheiden tavoittaminen evankeliumilla on Uudenmaan Kansanlähetyksen näkynä.

3) Kansanlähetyspiirin sisäisen yhteyden vahvistaminen. Uudenmaan Kansanlähetyksessä on tunnistettu erityistarve sille, että piirijohtajan tulee olla vahvistamassa vastuunkantajien välistä yhteyttä, keskinäistä tuntemista ja yhteiselle näylle innostumista. Piirijohtajan tehtävä on olla mahdollistamassa foorumeita (myös virtuaalisia), joissa yhteinen rukous, tutustuminen, jakaminen ja toiminnan suunnittelu toteutuvat. Piirijohtajalla on piirihallituksen täysi tuki tämän muutosprosessin toteuttamisessa.

Toivomme, että omassa elämässään työntekijämme kasvaa Jeesuksen opetuslapsena säännöllisen rukouselämän, raamatunlukemisen ja uskovien yhteyden kautta. Tehtävässä vaaditaan sitoutumista Kansanlähetyksen arvoihin. Ajokortti ja oman auton käyttö on välttämätöntä. Uusi työntekijämme on myös innostunut keräämään itselleen kannatusrenkaan ja kannustaa kaikkia kantamaan myös taloudellista vastuuta Kansanlähetyksessä.

Tehtävässä noudetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Palkkaus määräytyy kristillisten järjestöjen TESin mukaisesti.

Tehtävä tulee ottaa vastaan 1.8.2021 tai sopimuksen mukaan.

Kiinnostuneita hakijoita pyydämme lähettämään hakemukset sähköpostilla osoitteeseen veikko.halme@sekl.fi viimeistään 6.4.2021.

Hakemukseen kuuluvat seuraavat asiakirjat:

  • vapaamuotoinen hakemus
  • CV
  • lyhyt elämäkerta
  • kahden suosittelijan yhteystiedot

Hakijoiden tulee varautua haastatteluun torstaina 29.4.2021 klo 15-22 välisenä aikana.

Piirihallituksen valinnan vahvistaa Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen liittohallitus 29.5.2021.Kaikille hakijoille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Lisätietoja tehtävästä antavat:

Veikko Halme, Uudenmaan Ev.lut. Kansanlähetyksen piirihallituksen puheenjohtaja, puh. 041 546 5510, veikko.halme@sekl.fi

Anssi Savonen, Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen kotimaisen työn aluekoordinaattori, puh. 044 447 7822, anssi.savonen@sekl.fi

Savonen Anssi

Aluekoordinaattori, kotimaantyö

anssi.savonen@sekl.fi

044 447 7822

Share This