Sanna Suutari on mukana tavoittamassa 25:tä miljoonaa ihmistä

20.8.2019

– Vielä enemmän kuin SAT-7:n toiminnan laajuus minuun on vaikuttanut se, mitä olen saanut lukea katsojien palautteista, kertoo lähetystyöntekijä Sanna Suutari. Hän työskentelee tämän kristillisen satelliittitelevisiokanavan ja mediaverkoston kansainvälisessä toimistossa Kyproksella hankehallinnollisissa tehtävissä.

SAT-7:n näkyvyysalueella asuu noin 500 miljoonaa ihmistä ja ohjelmilla on jopa 25 miljoonaa katsojaa. Arabian-, persian- ja turkinkielisiä ohjelmia lähetetään ympäri vuorokauden viikon jokaisena päivänä. Katsojista suuri osa asuu niin sanotun 10/40-ikkunan alueella, 10:nnen ja 40:nnen leveyspiirien välillä Länsi-Afrikan Marokosta pitkälle Aasiaan saakka.

Rukoukset kantavat

Lähetystyöntekijöiden kertomukset siitä, miten he tuntevat konkreettisesti esirukouksen merkityksen työalueella toimiessaan, ovat saaneet vahvistuksen myös Sanna Suutarin työssä. Katsojapalautteita lukiessaan hän on todennut saman asian.
–  Niistä näen, miten Jumala vastaa rukouksiin ja johdattaa vaikkapa televisio-ohjelmien kautta ihmisiä ja lähetystyötä. Luottamus kasvaa, kun näkee Jumalan huolenpitoa.

Vuonna 2018 katsojat ottivat yhteyttä SAT-7:n erikielisille kanaville yhteensä noin 329 000 kertaa. Vuonna 2017 määrä oli 235 000 yhteydenottoa, eli kasvua oli noin 40 prosenttia. Suurin osa yhteydenotoista on Sannan mukaan rukouspyyntöjä, lisäksi esitetään yleisiä kysymyksiä. Raamattuja pyydetään myös todella paljon.

Monet niistä, jotka ottavat yhteyttä kanavaan, elävät painostettuina tai vainottuina. Kristilliset radio- ja tv-ohjelmat ovat heidän ainoa mahdollisuutensa saada opetusta kristinuskosta ja kokea kristittyjen yhteyttä.
– Kaikesta vaivasta ja vaarasta huolimatta he pitävät Jeesusta tärkeämpänä. Se on puhutellut minua paljon. Jumalan rakkaus tulee työssäni hyvin konkreettisella tavalla esiin.

Lahjat paikallaan

SAT-7:n ohjelmat ovat katsojille ilmaisia. Varat niiden tuotantoon tulevat eri tahoilta, kuten kirkoilta ja kristillisiltä järjestöiltä ympäri maailmaa. Sannan tiimi lähettää näille yhteistyötahoille raportteja ja selvityksiä siitä, miten lahjoitukset on käytetty.
– Kerromme siitä, millaisia ohjelmia on tehty ja millaista katsojapalautetta on saatu. Raportteihin sisältyy myös taloustietoja siitä, miten paljon varoilla on voitu tehdä ohjelmasisältöä.

Sanna on kokenut, että hän on tradenomina työssään omalla osaamisalueellaan. Hän ei ole aikaisemmissa työpaikoissaan Suomessa juurikaan kirjoittanut raportteja, mutta on huomannut ilokseen, että se on hänelle luontaisesti helppoa.
– Monet lahjoittajat antavat varat esimerkiksi vuodeksi tai kahdeksi tai yhdeksi tuotantokaudeksi. Koulutukseni on nimenomaan projektinhallintapuolella, joten se antaa hyvän pohjan asioiden ymmärtämiseen. Minun on helppo olla seurantatyössä mukana. Lisäksi tiimin tuki on koko ajan saatavilla.

Siunauksen silminnäkijä

Televisiotyö on melko kallista, ja sen tekemiseen tarvitaan suuria summia. Jotkut SAT-7:n kumppanit, kuten Kansanlähetys, lähettävät ensisijaisesti työntekijöitä, ja tukevat rahallisesti pienellä summalla. Toiset kumppanit tukevat taloudellisesti. Sanna on tehnyt esimerkiksi hakemuksen, jonka myötä saatiin miljoonan Tanskan kruunun lahjoitus ohjelmatuotantoon. Se on noin 142 000 euroa.

Sannalla on hoitaessaan lahjoittajasuhteita ja lähettäessään raportteja tukijoille päällimmäisenä ajatuksena kiitollisuus. Hän on usein miettinyt, kuinka paljon Jumala lupaa siunauksia niille, jotka ovat mukana hyvän sanoman kertomisessa.
– Ajattelen, että Jumala heitä runsaasti siunatkoon. SAT-7:n budjetti on vähän alle 20 miljoonaa euroa, tänä vuonna noin 17 miljoonaa. Se on paljon rahaa, mutta suhteutettuna katsojamääriin tulos onkin yllättävä. Kun katsojia on tuo 25 miljoonaa, se tarkoittaa, että alle eurolla tuotetaan ohjelmaa koko vuodeksi yhdelle ihmiselle. Näen sen Jumalan huolenpitona. Hän siunaa lahjoittajia ja myös SAT-7:n työtä, että tämä on mahdollista.

Tiimimanageri Nicoletta Michaelin (oik.) ja kirjanpitäjä Afroditi Athanasioun kanssa Sat-7 Network -konferenssissa maaliskuussa. Nicoletta ja Afroditi ovat pukeutuneet perinteisiin kyproslaisiin asuihin.
Tiimimanageri Nicoletta Michaelin (oik.) ja kirjanpitäjä Afroditi Athanasioun kanssa Sat-7 Network -konferenssissa maaliskuussa. Nicoletta ja Afroditi ovat pukeutuneet perinteisiin kyproslaisiin asuihin.

 

Linkitettyä videota kuvaamassa. Kuva: Sakari Heinonen.
Linkitettyä videota kuvaamassa. Kuva: Sakari Heinonen.
Tule tapaamaan Sannaa seuraaviin tilaisuuksiin:

Syksyn aikana Sanna Suutari vierailee lähettävien seurakuntien ja piirien tilaisuuksissa seuraavilla paikkakunnilla. Tervetuloa mukaan:

  • 25.8. Messu ja lähetystilaisuus, Länsi-Pori ja Porin Kohtaamispaikka
  • 1.9. Messu ja lähtöjuhla, Jaala ja Sanan ja Sakramentin ilta, Kouvola
  • 5.9. Lähetyspiiri, Jaala
  • 6.-8.9. Vastuunkantajaretriitti, Ryttylä
  • 8.9. Messu ja lähetystilaisuus, Lavia
  • 14.9. Lähetysretkipäivä, Pytynlahden kesäkoti
  • 21.9. Hiippakunnallinen lähetysseminaari, Hamina
  • 22.9. Messu ja lähetystilaisuus, Lauritsala (alustava) sekä iltamessu, Lappeenranta
  • 25.9. Lähetystilaisuus, Lappeenranta
  • 26.9. Pointti-ilta, Lappeenranta

Teksti: Anne Lepikko
Artikkelikuvassa Sanna Suutari istuu farsinkielisen Tyttöjen maailma -ohjelman lavasteissa Limassolin studiolla. Kuva: Maria Karjalainen

Ota yhteyttä

Tuovinen Anne

lähetystyöntekijä, aluekoordinaattori SEKL: mediatyö (SAT-7, TWR, Kypros), Itä-Eurooppa, Raamatunkäännöstyö sekä sijaisena Venäjän ja Viron työ. Lähetystyöntekijän tehtävät Kyproksella SAT-7:n työyhteydessä.

anne.tuovinen@sekl.fi

+358 44 447 7820

Tule mukaan Sanna Suutarin työhön

Voit tukea Sannan työtä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 24057. Kiitos tuestasi!

Lahjoita

Share This