KUOPIO

 

Kaipaamme yhteisöä

Monien muiden isompien kaupunkien keskellä Kuopio on ollut eräänlainen poikkeus, täällä ei ole ollut herätysliikeväen yhteisöä lainkaan. Jo parikymmentä vuotta on siitä haaveiltu ja yrityksiäkin on ollut monia. Syksyllä 2024 aloitimme selvitystyön, olisiko sellainen nyt mahdollista. Selvitystyö päättyi yhdeltä osaltaan Alavan seurakuntaneuvoston päätökseen ettei ”yhteistyösopimukselle ole tarvetta”. Kun yhteisöä kaipaavia kuitenkin on, etsimme tietä eteenpäin.

Yhteisön suunnitteluryhmän kanssa olemme pyrkineet sanoittamaan, minkälaista yhteisöä haluamme olla rakentamassa. Haluamme, että sinne on helppo kutsua ja tulla koko perheellä. Siellä olisi hyvää musiikkia ja raamattuopetusta sekä merkityksellisiä kohtaamisia toisten kanssa. Yhteisönä haluamme elää armosta ja julistaa armoa. Kohdata armon evankeliumilla sielunhoidollisesti kaikkia ihmisiä taustoihin ja uskon näkemyksiin katsomatta. Kaikki ovat tilaisuuksiin tervetulleita.

Avioliitto-opetuksessa pitäydymme kirkon perinteiseen opetukseen. Kunnioitamme myös perinteisen virkakannan omaavia ja yhteiset tilaisuudet järjestämme heidät huomioiden. Mukana yhteisöä rakentamassa on laaja joukko seurakuntalaisia eri taustoista. Keskeisinä arvoina ovat luterilaisen tunnustuksen mukaisesti raamattuun sitoutuminen ja yhteyteen kutsuva armokeskeinen julistus. Toimiessaan kirkkojärjestyksen ja kirkon opin mukaisesti ja hyvän yhteistyön siivittämänä uskomme messuyhteisön kokoontumisten rikastuttavan kirkon hengellistä elämää.

Yhteisön arvot:

Jumalalla on asiaa

Luotamme Raamattuun ja siihen, että Jumalan sana puhuttelee tämän päivän kuopiolaisia tuoreella tavalla. Haluamme itse elää ja opettaa uskollisesti Raamatun mukaan. Niin kuin ruumiimme tarvitsee ravintoa elääkseen ja kasvaakseen, niin henkemme tarvitsee Jumalan sanaa ja sakramentteja. Raamattu on Jumalan puhetta meille, ei vain sanoja Jumalasta. Uskomme luterilaisten tunnustuskirjojen opettavan Raamattua oikein.

Armo on totta

Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa on tarjolla jokaiselle katuvalle armo ja ikuinen elämä. Armollaan Jeesus kutsuu, pelastaa ja kasvattaa tänäänkin. Kutsumme rohkeasti ihmisiä elämään Jeesuksen kanssa niin täällä Kuopiossa kuin maailman ääriin asti. Yhdessä kokoonnumme armon aterialle, joka yhdistää meidät Kristukseen ja toisiimme. Tarvitsemme armoa päivittäin ja haluamme oppia elämään sitä todeksi.

Kaipaamme yhteyteen

Kaipuu yhteyteen – kaipuu tulla nähdyksi ja kohdatuksi on jokaisessa meissä Jumalan luomassa arvokkaassa ihmisessä. Kutsumme kuopiolaisia yhteyteen ennen kaikkea Jumalan kanssa, mutta myös meidän rikkinäisten ihmisten kesken. Rakennamme yhdessä hengellistä kotia, jossa kaiken ikäiset uskovat voivat kasvaa tasapainoisiksi kristityiksi. Rohkaisemme ja varustamme toisiamme palvelemaan ja kohtaamaan lähimmäisiämme Kristuksen rakkaudella.

Tervetuloa mukaan rakentamaan yhteisöä!

Liity yhteisön tiedotus Whats app -ryhmään.

Lisätietoja: Jouni Haverinen 0503061411 / jouni.haverinen [at] sekl.fi

Apologia viikoloput

Apologian tarkoitus on antaa filosofisia, historiallisia ja tieteellisiä todisteita ja argumentteja kristinuskon totuuden puolesta. Apologia sopii aivan kaikille, pidätpä itseäsi uskovana, etsijänä tai epäilijänä.

Seuraava 23-25.4.2027, jos Herra suo.

2026 Onko kristinusko oikeasti totta?

Kuuntele ja katso tallenteet: Apologia 2026

Sunnuntain luento uusihenkisyydestä ja Q & A -paneeli.

KUOPIO:

 

2026

Marraskuu

Su 8.11 klo 16:00, Perheseurat, Lähetyskoti.

Ti 10.11 klo 8:00-10:00 Yrittäjien aamiainen, Tunnista merkityksellisyys – Arni Hukari, Ravintola Lataamo, Harjamäenraitti 7, Siilinjärvi

Pe 20.11 klo 18 Donkkis Big Night, Petosen srk-talo, Kuopio.

Su 29.11. klo 13.00 KL-Lähetyspyhä, Asako ja Lauri Palmu, Vehmersalmen kirkko, Kuopio

Su 29.11 klo 16:00, Perheseurat ja Joulujuhla, Lähetyskoti.

 

Lähetyskodin viikkotoiminta:

 

Maanantai

Näytelmäkerho, kysy lisää Ritva 0400 887 842

Tiistai

klo 18:00 Nuorten aikuisten Majakka -illat, seuraa tiedotusta WA-ryhmässä.

Keskiviikko

klo 12:00 Päivähartaus

klo 18:00 Usko tai älä -avoin raamattupiiri, seuraa tiedotusta WA-ryhmässä.

Torstai

klo 17:30 Meijän -nuorten illat, seuraa tiedotusta WA-ryhmässä.

Perjantai

klo 9:30 Vanhempi-lapsi -piiri, kokoontuu myös kodeissa, seuraa tiedotusta WA-ryhmässä.

klo 18.00 30Up-illat joka toinen viikko, seuraa tiedotusta WA-ryhmässä.

Lauantai

klo 18:00 OPKOn opiskelijailta

Sunnuntai

Seurat – Lähetyskodilla, seuraa tiedotusta WA-ryhmässä.

> Kesätauon aikana touko-elokuussa kokoonnumme Kesä-raamikseen ke klo 18:00 Lähetyskodilla.

Lähetyskoti Torikatu 30, 70110 Kuopio

 

Lähetyskodille saapuminen

Osoite

Käynti: Torikatu 30, Kuopio.

Posti: Sairaalakatu 11, Kuopio.

Lähetyskoti sijaitsee Sairaalakadun ja Torikadun kulmauksessa olevan kerrostalon katutasossa.

Sisäänkäynti on molemmilta puolilta: etuovesta Sairaalakadulta tai sisäpihalta Torikadulta.

Bussilla

Lähimpien (200 m) pysäkkien aikataulut:

Teatteri L – Niiralankadulla torilta saavuttaessa Oikeustalon puolella oikealla

Teatteri I – Niiralankadulla teatterin puolella

Autolla

Navigaattorit ohjaavat Sairaalakatu 11, Kuopio sekä Torikatu 30, Kuopio osoitteella oikeaan paikkaan. P-paikkoja löytyy muutama Torikatu 30 kohdalta sisäpihalta. Lisäksi kolmen tunnin kiekkopaikkoja on Sairaalakadun Alavan puoleisessa päädyssä. Oikeustalon edessä ja uimahallilla on lähimmät isot P-alueet.

Kävellen

Mualiman navalta – Kuopion torilta kävele Sokoksen katetun kävelykadun läpi ja jatka suoraan 500 m Torikadun päähän. Torikatu 30 on viimeinen kerrostalo Torikadun päässä, vasemmalla puolella torilta tultaessa.

Seuraa somessa

Liity mukaan Kansanlähetyksen Whats app -tiedotuslistalle.

Seuraa Facebookissa Pohjois-Savon Kansanlähetystä.

Instagram kansanlahetys_pohjoissavo

Neulamäen kirkko (Vesurikuja 4, 70150 Kuopio)

Petosen seurakuntatalo (Pyörönkaari 21, 70820 Kuopio)

Share This