Pastori Bulti tutkii tohtorinväitöskirjassaan identiteettiä ja kärsimystä Jobin kirjassa

4.8.2021

Turun yliopiston tohtoriohjelmassa opintoja suorittavan pastori Bulti Fayissa Bulken kevät oli kiireinen. Hän sai opintojaan varten kolmen vuoden palkattoman vapaan työstään Mekane Yesus -seminaarin raamatullisten oppiaineiden osaston johtajana. Koronapandemian vaikutusten vuoksi seminaari pyysi kuitenkin viime syksynä Bultia ja kahta muuta tohtorintutkintoa tekevää opettajaa auttamaan opetustyössä.

”Nyt keväällä opetin yhtä kurssia, jonka sain onnistuneesti päätökseen kesäkuussa. Suurimman osan toukokuuta ohjasin kahden teologian kandidaattiopiskelijan lopputyötä. Lisäksi luin ja arvioin kahden muun teologian opiskelijan lopputyön kesäkuussa. Kaikki tämä istuminen, lukeminen ja kommentoiminen oli todella uuvuttavaa. Pyysinkin seminaaria vapauttamaan minut jatkossa opiskelijoiden ohjaamis-tehtävästä, kunnes saan oman väitöskirjani valmiiksi”, Bulti kertoo.

Väitöskirja avaa ymmärrystä kärsimyksen kohtaamiseen

Etiopian Mekane Yesus -kirkko on maailman suurin luterilainen kirkko. Sen jäsenmäärä oli vuoden 2020 lopussa noin 10 miljoonaa, ja kirkolla on valtava pula koulutetuista työntekijöistä. Pastori Bultin tohtoriopinnot vahvistavat merkittävästi seminaarin ja sen pappiskoulutuksen osaamista. Myös Bultin väitöskirjan aihe Rangaistuksen teologia Viidennessä Mooseksen kirjassa ja Jobin kirjassa tulee antamaan tuleville kirkon työntekijöille heidän kipeästi tarvitsemaansa osaamista kärsimyksen kohtaamiseen.

Huhti-kesäkuussa pastori Bulti työskenteli väitöskirjan sisällysluettelon parissa ja saa sen pian valmiiksi. Sen jälkeen, kun hän esitteli Åbo Akademin jatkoseminaarissa etänä väitöskirjansa kappaleen Aika ja rangaistus Jobin kirjassa, hän on kirjoittanut alakappaletta, jonka aiheena on Identiteetti ja rangaistus Jobin kirjassa.
”Toivon saavani sen valmiiksi syyskuun loppuun mennessä. Siitä tulee yksi väitöskirjani pääkappaleista.”

Bulti analysoi väitöskirjassaan Jobin kirjassa esiintyviä metaforisia ilmauksia, jotka paljastavat, kuinka kirjassa esiintyvien henkilöiden identiteetti suhtautuu heidän kohtaamaansa kärsimykseen. Bultin mukaan Jobin kirjassa esiintyy kärsimyksen aiheuttamia identiteetin muutoksia useiden ihmisten kohdalla.

”Job, joka alun perin oli vanhurskas ja siunattu mies, muuttui kärsiväksi ja tuomituksi ihmiseksi. Jumala, joka aikaisemmin oli siunannut Jobia ja kutsunut häntä palvelijakseen, muuttui kärsimyksen keskellä Jobin puheissa sekä hänen vihollisekseen että toivokseen. Samoin hänen ystävänsä, jotka Jobin kirjan ensimmäisessä luvussa tulivat lohduttamaan häntä, muuttuivat myöhemmin hänen vihollisikseen. Köyhyyden, koronaviruksen tuoman haasteen sekä heimojen välisten poliittisten jännitteiden jatkuessa Etiopiassa Jobin kirjan sanomalla voi olla ratkaiseva osuus seurakuntien hengellisessä selviytymisessä”, Bulti pohdiskelee.

Identiteetti ja Etiopian tilanne

Pastori Bulti haluaa jakaa pari seikkaa maansa nykytilanteesta. Nämä liittyvät sekä rauhaan että myös hänen tohtoriopintoihinsa siinä määrin, kuin ne käsittelevät identiteettien muuttumista.

”Kun YK:n turvallisuusneuvosto keskusteli Etiopian rauhaan liittyvistä ongelmista, useimmat turvallisuusneuvoston jäsenmaat näyttivät olevan sitoutuneita ratkaisemaan Etiopian sisäiset ongelmat. Toiset sen sijaan sanoivat, ettei kenenkään pidä sotkeutua Etiopian hallituksen sisäisiin asioihin. Minä itse olen sekä syntyperäinen etiopialainen että luterilainen teologi ja olen hyvin kiitollinen niin USA:lle, Euroopan yhteisön edustajille, kuten ulkoministeri Pekka Haavistolle, kuin myös YK:lle ja kaikille muille maille, jotka auttavat maatani tässä kriittisessä historiallisessa tilanteessa. Toivon, että Etiopian pitkäaikainen identiteetti köyhänä sodan ja nälän repimänä maana muuttuu tulevaisuudessa Jumalan avulla. Uskon, että Jumala kuulee kansani rukoukset ja näkee sen taistelun, Bulti toteaa.

Toinen seikka, josta hän on huolissaan, on joidenkin kristittyjen ja kirkon johtajien identiteetin muuttuminen.
”Jotkut kirkon johtajat näyttävät tukevan Etiopian hallitsijoita kritiikittömästi, kuten teki erään maan edustaja YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa ja kuten tekivät Saksan kirkot Hitlerin vallan aikana. Kärsimys saattaa muuttaa ihmisen identiteettiä. Annamme periksi pahalle, kuten Pietari, joka kielsi Jeesuksen, tai kuten Juudas, joka petti Jeesuksen.

Opiskelua kotoa käsin

Koronapandemian matkustusrajoitteiden vuoksi Bulti ei ole toistaiseksi päässyt tulemaan Turkuun. Siellä hänellä olisi pääsy tutkimuksen kannalta välttämättömän tiedon äärelle, sillä Addis Abeban teologisten kirjastojen resurssit ovat vähäiset. Åbo Akademissa hänellä olisi mahdollisuus käyttää yliopiston kirjastoa ja nettitietokantoja sekä käydä vuoropuhelua ohjaajiensa, professori Antti Laaton ja teologian tohtori Pekka Lindqvistin kanssa.

Kansanlähetyksen tavoitteena on mahdollistaa pastori Bultille vähintään kaksi kolmen kuukauden opiskelujaksoa Turussa. Viimeisimmän suunnitelman mukaan tavoitteena olisi, että hän pääsisi Åbo Akademihin Turkuun syyskuun alussa vuonna 2021 ja viipyisi siellä kokonaisen vuoden yhtäjaksoisesti. Toistaiseksi pastori Bulti tekee väitöskirjaansa pääosin kotonaan Addis Abebassa.

Bultin perheessä on kolme lasta: yksi aikuinen poika ja kaksi kouluikäistä tytärtä. Perheellä on parhaillaan meneillään adoptioprosessi.
”Toinen tyttäristämme on biologinen lapsemme ja toinen ottolapsi. Ottotyttäremme adoptioprosessi on vielä kesken, mutta haluamme viedä sen loppuun asti, jotta hän olisi virallisestikin meidän tyttäremme.”

Päällimmäisenä tunteena tohtoriopiskelijalla on kiitollisuus. Hän haluaakin lähettää sydämelliset kiitoksensa kaikille suomalaisille ystäville ja seurakuntalaisille, jotka tukevat hänen tohtorinväitöskirjansa valmistumista rukouksin ja taloudellisesti. Mekane Yesus -seminaarin tohtoriohjelman vuosittainen tuen tarve on 5900 euroa. Elokuun alkuun mennessä Bultin tohtoriopintoja on tuettu 3500 eurolla.
”Olen kiitollinen siitä rakkaudesta, jota olette osoittaneet minulle ja siitä mahdollisuudesta, jonka olette antaneet minulle jatkaa opintojani teologian tohtorintutkinnon suorittamiseksi. Kiitos paljon teille kaikille!

Toim. Anne Lepikko, Esko Siljanen

Ota yhteyttä

Neuvonen Marja

varainhankinnan koordinaattori

marja.neuvonen@sekl.fi

+358 44 447 7802

Tue pastori Bultin tohtoriopintoja

Voit lahjoittaa haluamasi summan tämän painikkeen kautta tai antaa tukesi Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille FI14 5043 1920 0034 52 viitenumerolla 77046.

Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This