Vähäkangas Anna

FM Anna Vähäkangas lähti ensimmäiselle työkaudelleen Etiopiaan joulukuussa 2014. Hän on Kansanlähetyksen, Wycliffe Raamatunkääntäjien ja Lähetysyhdistys Rauhan Sanan yhteislähetti.

Amharan kielikoulun jälkeen Anna työskenteli Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon lounaisessa synodissa raamatunkäännöstiimien kielitieteellisenä neuvonantajana. Työ sisälsi muun muassa paikallisen kielen äännejärjestelmän selvittämistä ja murteiden vertailua. Hänen vastuullaan oli erityisesti alen kielen analysointi, jotta syntyvä raamatunkäännös olisi alusta asti mahdollisimman toimiva.

Anna Vähäkangas tekee nykyisin raamatunkäännös- ja kielenkehitystyötä Etiopiassa puhuttavien kielten parissa Suomesta käsin. Hän tutkii niitä kieliä, joille Raamattua käännetään, ja avustaa käännösprojekteissa. Etiopiassa puhuttavien yli 80 kielen tutkimisessa riittää työtä, sillä vain noin puolelle niistä on käännetty vähintään Uusi testamentti eikä kaikkia kieliä vielä edes kirjoiteta.

Anna uskoo, että jokaisen tulisi saada kuulla evankeliumi sydämensä kielellä (Apt. 2:6–11). Hän haluaa omalta osaltaan tehdä työtä sen eteen, että tämä voisi toteutua.

Lue lisää Annan blogista.

Tule mukaan tukemaan Annan työtä ja liity hänen lähettäjätiimiinsä!

YHTEYSHENKILÖ:
vs. aluekoordinaattori Sanna Suutari, SEKL

 

Tilaa Annan uutiskirje

Tee kertalahjoitus Annan työn tukemiseksi

Voit tukea Annan työtä netissä painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa näkyville tileille viitteellä 25593 (Anna Vähäkangas). Kiitos tuestasi!
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Ryhdy Annan kuukausilahjoittajaksi

Share This