Mirem iloitsee tulevasta kirkosta

16.3.2020

Pieni turkinkielinen Krushevon seurakunta Bulgariassa on toivonut ja rukoillut vuosia saadakseen oman kirkon. Tähän asti on kokoonnuttu kodeissa.

Yksi ahkerimmista jumalanpalveluksissa kävijöistä Krushevossa on nuori Mirem. Hän on käynyt seurakunnan kokoontumisissa pienestä pitäen, vaikka hänen perheestään ei muita jumalanpalveluksiin tulijoita olekaan.

Jeesus, johon hän uskoo ja luottaa, merkitsee Miremille totuutta, elämää ja taivaaseen johtavaa tietä. Viime vuonna, jolloin hän oli 17-vuotias, hän sai kristillisen kasteen.

Tammikuun lopulla tänä vuonna alettiin rakentaa uutta kirkkoa. Kun se valmistuu tämän vuoden syksyyn mennessä, seurakunta saa vakiintuneen paikan kasvaakseen ja toimiakseen pitkäjänteisesti.
– On hienoa, että kylään saadaan kirkkorakennus. Sinne voi sitten tulla ihmisiä, jotka eivät nykyisellään käy seurakunnan kokouksissa, Mirem toteaa.

Reino Saarelma

 

Tule mukaan rakentamaan kirkkoa Krushevoon

Voit lahjoittaa alla olevan painikkeen kautta tai verkkopankissasi sivun alareunassa annetuin tilitiedon viitteellä 78113. Kuukausilahjoittajaksi voit ryhtyä liittymällä Haveristen lähettäjätiimiin. Samalla saat tietoa rakennusprojektin etenemisestä. Kiitos lahjastasi!
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This