Kun Jumala vaikenee

17.8.2019

”Aikoja tulee, jolloin joutuu aika tiukkohinkin tilanteisiin ja ihmettelee: Missä se Jeesus on?” toteaa pastori Harri Silvolahti. Erämaa kestää aikansa, eikä sieltä pyristelemällä pääse pois. Erämaassa saamme kaatua Jeesuksen syliin, sairastaa hänen jalkojensa juuressa. Usein vasta erämaakokemuksen jäätyä taakse ymmärtää sen tarkoituksen.

”On valtavan tärkeää tietää se Raamatun sana: Jeesus on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä. Ei siinä lue, että Jeesus on luvannut olla omiensa kanssa silloin kun siltä tuntuu. Hän on luvannut olla omiensa kanssa maailman loppuun saakka, tuntui miltä tuntui.” Silvolahti vakuuttaa.

Olen itse kokenut erämaan. En oikeastaan tiedä, miksi päädyin sinne, mutta jälkeenpäin koen, että tuolla ajalla on ollut merkityksensä. Kokemus on muodostunut vahvistamaan. Olin tuolloin nuori vastuunkantaja ja olin juuri löytänyt oman paikkani Jumalan valtakunnan työssä. Puolen vuoden jälkeen ajauduin erämaahan kuivalle paikalle: Raamatun sana ei auennut ja rukous ei hengittänyt. En mielestäni toiminut omavoimaisesti, mutta Jumala halusi kuitenkin minun ymmärtävän kokemuksen kautta omien voimieni rajallisuuden hänen valtakuntansa työssä. Koen, että tämä vuosien takainen kokemus on annettu kenties näitä päiviä varten.

”Jumala on salattu Herra, ja hän sallii meille näitä aikoja. Hän sallii uskoville näitä aikoja, ja aina me emme ymmärrä, miksi hän näin tekee. Sellainen ajatus, että Jumala on salattu Jumala. Jumala joskus siunaa meitä sieltä alhaalta, kärsimysten kautta, vaikka meistä ei aina siltä tunnu”, Silvolahti pohtii.

Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.
– Jes. 43:2

Kuuntele: Raamattuavain Extra 17.8.2019 Erämaassa, kun Jumala vaikenee (uusinta vuodelta 2011). Pastori Harri Silvolahti keskustelamassa erämaakokemuksista, siitä kun tuntuu, että Jumala vaikenee.

  Lisää Raamattuavain Extran keskusteluja tästä linkistä. Suomi sydämellä

Osallistu Suomi sydämellä kampanjaan

 

Veijo Olli

Kirjoittaja toimii Kansanlähetyksen radiotyön koordinaattorina. Tilaa Veijo Ollin rukouskirje tästä linkistä. Tämän artikkelin lahjoitukset kohdistuvat radiotyöhön Suomessa.

 

Tue Kansanlähetyksen radio- ja televisiotyötä

Kansanlähetyksen ohjelmia tehdään Raamattuun luottaen. Ohjelmissamme palvelee laaja joukko raamatunopettajia ja asiantuntijoita. Ohjelmillamme on reilusti yli 100 000 viikkokuuntelijaa.

Lahjoita

Share This