Kukoistusta kuivuneissa paikoissa

15.10.2015

Kun olin pieni lapsi, osallistuin parin vuoden ajan uskonnolliseen opetukseen synagogaseurakunnassa, johon vanhempani kuuluivat. Yksi mieleenjäävimpiä muistoja oli saada kansio, jossa oli sisällä kirkkaan vihreä puu. Tu B’Shvat -juhlan kunniaksi jokainen lapsi luokassa täytti puun kolot kolikoilla ennen kuin palautti kansion takaisin luokkaan. Opettajamme kertoi, että meidän kolikkomme käytettäisiin puiden istutukseen Israelissa. Israelin valtion oli tuohon aikaan alle 20 vuotta vanha. Puun istuttaminen oli tapa, jolla saatoimme ilmentää kansakunnan tulevaisuuden toivoa.

 

Israelin aavikoitumista on estetty tehokkaasti istuttamalla jo miljoonia puita ympäri maata. Erityisesti TuBishvat -juhlan aikana kansalaiset voivat tulla mukaan järjestettyihin puunistutustalkoisiin ja laittaa itse maahan pienen havupuun taimenen .
Israelin aavikoitumista on estetty tehokkaasti istuttamalla jo miljoonia puita ympäri maata. Erityisesti TuBishvat -juhlan aikana kansalaiset voivat tulla mukaan järjestettyihin puunistutustalkoisiin ja laittaa itse maahan pienen havupuun taimenen .

 

Muistan ihmetelleeni, istuttaisiko joku Israelissa minun kolikkoni ja maasta putkahtaisi sen seurauksena yksi noista värikkäistä kaksiulotteisista puun silhueteista, jotka olivat kansiossani. Yksinkertainen idea kerätä kolikoita ja istuttaa puita viehätti mielikuvitustani ja jätti jälkensä minuun. Puun kolojen täyttäminen kolikoilla liitti minut hyvin voimakkaalla tavalla Israeliin. Olin ylpeä ajatellessani, että Israelissa kasvaisi minun istuttamiani kirkkaan vihreitä puita, joihin voisin kiivetä.

Ennen kuin menin Israeliin ensimmäisen kerran vuonna 2009, muistan kuulleeni, että siellä oli metsiä, joita juutalaiset koululaiset olivat istuttaneet. Minun puuni odottivat minua siellä! Puun istuttaminen ilmaisee tulevaisuuden toivoa. Ajattelin miten pienet taimet, joiden istutukseen olin osallistunut vuosikymmeniä aikaisemmin kukoistivat nyt erämaassa ja heijastivat Jesajan profeetallista lupausta: “Aavikko iloitsee, autiomaa iloitsee, aro riemuitsee, se puhkeaa kukkaan! Kuin lilja kukkikoon maa, se riemuitkoon, huutakoon ääneen! Sen osaksi tulee Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. Kaikki saavat katsella Herran kunniaa, meidän Jumalamme ihanuutta.” (Jes. 35:1-2)

Alepponmänty" (Pinus halepensis) on mäntyihin kuuluva havupuu, jota istutetaan Israelissa ja muuallakin Välimeren alueella.

Uusien metsien näkeminen Israelissa kosketti minuun syvästi. Erämaat olivat todella alkaneet kukoistaa. Kuitenkin vielä koskettavampaa oli ikivanhojen oliivipuulehtojen näkeminen; se oli kuva kestävästä uskollisuudesta maassa, jossa oli koettu sukupolvien ajan sekasortoa ja puutetta. Mielikuvassa Jesajan kukoistavasta erämaasta uusi ja vanha kantavat hedelmää siellä, missä on aikaisemmin ollut pelkkää hedelmättömyyttä.

Nämä kuvat voivat synnyttää rukousta ja kertoa Casparin työstä uskovan yhteisön keskellä Israelissa. Liity kanssamme rukoukseen sen puolesta että uudet istutukset messiaanisissa seurakunnissa juurtuisivat syvälle ja että ne jotka on istutettu sukupolvia sitten tuottaisivat hyvää hedelmää. Yhdessä ne heijastavat Jumalan kunniaa, kun ne kukoistavat tässä maassa.

Michelle Van Loon, Casparin hallintosihteeri, Yhdysvallat

Michellen kertomus on julkaistu Caspari-keskuksen uutiskirjeessä maaliskuussa 2015

Share This