Kolmisäikeinen kestää

15.6.2019

Yhteinen rukous rakentaa ja tuo Jumalan konkreettisesti kahden ihmisen keskinäiseen kanssakäymiseen.

”Yksinäisen kimppuun on helppo käydä, mutta kaksi pitää puolensa, eikä kolmisäikeinen lanka katkea helposti.”  Saarn. 4:12

Yhteiseen rukoukseen on omat haasteensa, toinen voi olla valmissanaisempi ja toisen voi olla vaikeampi ilmasta asioita. Myös erilainen tapa rukoilla saattaa tuoda keskinäistä vertailua rukouksiin ja saa oman rukouksen tunuvan mitättömältä toisen rukoillessa. ”Tasapainoa sanamäärään saa vaikka sillä, että rukoillaan vuorotellen yksi virke.” opastaa Jasu Markkanen hyvin erilaisia rukoilijoita. Moni rukouksen este onkin voitettavissa – rehellisesti keskustellen, omia tuntoja esiin tuoden. 

Mutta miten löytäisi aikaa yhteiselle rukoukselle?

Aina ei ole kyse pelkästään ajan löytämisestä, toisinaan yhteisen rukouksen esteeksi nousee erimielisyydet ja suoranaiset riidat. Raamattu kehoittaa: ”Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee.” (Efe. 4:26).  Riitojen sopiminen katkaisee sielunvihollisen yhteyttä hajoittavan työn ja antaa mahdollisuuden rakentaa uudelleen yhteyttä. Myös henkilökohtainen rukouselämä luo perustaa yhteisen rukouksen löytymiseen. Kun yhteinen aika on löydetty ja sitä on harjoitettu jonkin aikaa, muodostuu tapa, joka auttaa pitämään kiinni rukoushetkestä. ”Jos nyt vaikka on aikaa rukoilla yhdessä Isä-meidän rukous, ei siinä kovin kauan mene ja silti se on yhteinen hiljentymishetki päivittäin.” Susanna Markkanen tähdentää. 

Rukousta kannattaa rikastuttaa eri näkökulmilla. Kiitosrukous antaa uusia näkökulmia ja rakentaa yhteyttä. Toisinaan voi olla hyvä sopia eri päiville eri henkilöitä, joita yhdessä muistetaan – voi olla vaikka kummilasten, lasten ja suvun rukousteemoja eri päivinä. ”Raamattu on hyvä lähde rukoukseen, Raamatusta löytyy rukouksia – vaikka Psalmit, joita voi käyttää suoraa rukouksena tai rukouksen pohjana omiin rukouksiin. Lisäksi Raamatun lupaukset ovat sellaisia, joihin voi yhdessä ripustautua ja niiden varassa rukoilla ja luottaa, että Jumala kuulee meidän rukoukset ja pitää meistä huolen ja antaa viisautta ja voimia.” vakuuttaa Susanna Markkanen.

 

Kuuntele: Raamattuavain Extra 15.6.2019 Avioparien yhteinen rukous. Jasu ja Susanna Markkanen kertovat miten voi löytää avioparien välisen yhteisen rukouselämän. 

Lisää Raamattuavain Extran keskusteluja tästä linkistä.


Veijo Olli

Kirjoittaja toimii Kansanlähetyksen radio- ja televisiotyön koordinaattorina.

Tilaa Veijo Ollin rukouskirje tästä linkistä.

Tämän artikkelin lahjoitukset kohdistuvat radiotyöhön Suomessa.

Tue Kansanlähetyksen radio- ja televisiotyötä

Kansanlähetyksen ohjelmia tehdään Raamattuun luottaen. Ohjelmissamme palvelee laaja joukko Raamatunopettajia ja asiantuntijoita. Ohjelmillamme on reilusti yli 100,000 viikkokuuntelijaa.
Tämän artikkelin kohteeseen kertalahjoitukset kohdistuvat tästä painikkeesta. Kertalahjoituksessa suoraan pankkiin tilinumero on FI14 5043 1920 0034 52. Kansanlähetyksen radio- ja televisiotyön viite on 59200. Kiitos tuestasi!

Lahjoita

Share This