Kehitysyhteistyöstä ja diakoniasta

15.5.2015

Suomen kirkko on tehnyt diakoniatyötä jo pitkälti yli sata vuotta. Työmuotona se on hyväksytty yhdeksi seurakunnan päätehtäväksi. Diakonia eli kirkollinen hyväntekeväisyys on kristillisen seurakunnan järjestämää palvelu- ja avustustyötä. Kysymyksessä on yksi kirkon perustoimintamuodoista jumalanpalvelustoiminnan ja lähetystyön ohella. Diakoniatyötä tekevät diakonissat ja diakonit. Eri kirkkokunnissa ja eri aikakausina diakoniatyö on järjestetty ja ymmärretty hieman eri tavoin

Sana diakonia on kreikkaa ja tarkoittaa palvelua. Diakonian ajatellaan kristinuskossa perustuvan sekä Raamatun opetuksiin lähimmäisenrakkaudesta että alkukirkossa vakiintuneeseen tapaan huolehtia vähäosaisista. Palvelutyön ohella diakoniaan liittyy kristillinen julistustoiminta sekä kristittyjen keskinäisen yhteyden ja yhteistoiminnan vahvistaminen

Seuraavassa suora lainaus kirkkomme julkaisemasta ohjeistuksesta Diakoniatyöstä: ”Diakonia on kristilliseen uskoon ja rakkauteen perustuvaa palvelua kirkon elämässä. Jeesus sanoi, ettei Ihmisen Poika tullut palveltavaksi vaan palvelemaan. Samoin diakonia (palvelu) on erottamaton osa kirkon elämää, yksi kirkon perustuntomerkeistä.”

Diakonian tehtävät

Diakonia etsii, lievittää ja poistaa ihmisten hätää ja kärsimystä. Diakonia pyrkii herättelemään myös yhteiskunnallista ja kansainvälistä vastuuta. Kirkollinen diakonia pyrkii auttamaan ja tukemaan erityisesti heikoimmassa asemassa olevia ja niitä, jotka jäävät kaiken muun avun ulottumattomiin tai ovat muutoin kestämättömässä tilanteessa elämässään.

Diakoniatyö on luonteeltaan karitatiivista, liturgista ja yhteiskunnallista. Liturginen työ merkitsee lähimmäisen palvelemista jumalanpalveluksen ja hengellisen elämän hoidon välityksellä. Karitatiivinen työ voi olla sielunhoitoa, kriisiapua (esim. kuolinviestin viemistä poliisin kanssa ihmisen kotiin), mielenterveystyötä, vammaistyötä, taloudellista avustamista, velkaongelmien selvittelyä, ruokapankkien ylläpitoa, kriminaali- ja päihdetyötä sekä ihmisiä tukevaa ryhmätoimintaa. Yhteiskunnallinen diakonia on hädän syiden selvittämistä ja yhteiskunnallista vaikuttamista niiden poistamiseksi.

Kansainvälinen diakonia kohdistuu ihmisten auttamiseen Suomen rajojen ulkopuolella. Jo alkuseurakunta valitsi keskuudestaan avustustyöntekijät auttamaan vähäosaisia ja viemään avustusta Jerusalemin seurakunnalle, kun seurakuntalaiset olivat köyhtyneet.

Oikea järjestys

Olen työskennellyt yli 20 vuotta yhdessä maailman köyhimmistä maista, Etiopiassa, Mekane Yesus -kirkon parissa, joka näkee jumalanpalveluksen koko ihmisen palvelemisena. Kokemukseni on vakuuttanut minut kehitysyhteistyön tarpeellisuudesta. Kuinka kukaan voi ottaa Jumalan sanaa vastaan, jos on nälkäinen eikä tiedä mistä seuraavan leipäpalan saa? Köyhyydessä elävän ihmisen ajatukset kohdistuvat siihen, millä arkisesta elämästä selviää.

Pelastusarmeijan syntymän yhteydessä huomattiin diakoniatyön tarpeellisuus:
”Pelastusarmeijan harjoittamaan evankeliointiin kytkeytyi heti alusta alkaen myös sosiaalinen puoli. William Booth tajusi, että on vaikeaa saada vilua ja nälkää kärsivät ihmiset uskomaan Jumalan rakkauteen. Näin syntyi Pelastusarmeijan toimintaa hyvin kuvaava iskulause: ”soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa (Soup, Soap and Salvation)” Tuo ohje on oikeaan osunut ja on edelleen oikea järjestys evankeliumin levittämisen osalta niille, jotka ovat puutteessa.

Ystäväjoukon lahjoittamilla varoilla tuetaan hädänalaisia ihmisiä muun muassa Kyproksella ja Etiopiassa. Siellä rakennetaan kouluja, asuntoloita, sairaaloita ja suojataan lähteitä. Kummilapsiohjelma auttaa paremman elämän alkuun lapsia, jotka muuten ovat heitteillä.

Kehitysyhteistyöhankkeiden avulla voidaan lisätä voimavaroja. Näin lähetysystävien lahjoittamia varoja voidaan käyttää ennen kaikkea seurakuntatyöhön ja evankeliumin kertomiseen.

Miten Jeesus toimi

Jeesus kohtasi ihmisen siinä tilanteessa, kuin tämä oli. Hän jakoi leipää nälkäisille ja paransi sairaita. Jeesus kohtasi koko ihmisen, eikä pelkästään hänen sieluaan. Me haluamme noudattaa tätä esimerkkiä. Ulkoministeriön varoilla toimitaan sovituilla tavoilla ja suunnitelmien mukaan. Kaikessa toiminnassamme pyrimme läpinäkyvyyteen. Kaikessa mitä teemme olemme aidosti kristittyjä.

Tärkeintä on, että voimme tehdä hyvää ja auttaa ihmisiä paremman elämän alkuun. Antaessaan saa. Kehityksen tuoma vauraus synnyttää hyvää hedelmää yhteiskunnan kaikilla tasoilla.  Kirkon  kaikkein heikoimpien ihmisten hyväksi sijoittama pääoma palautuu sille aikaa myöten sekä taloudellisesti, hengellisesti että henkisesti, kun seurakuntalaisten elinolosuhteet paranevat.

Sorsataulun opetus

Ollessani työssä Itävallassa 1977 ja -78 päätehtävänämme oli saada Raamattuja ja muita hengellisiä kirjoja mahdollisimman paljon rautaesiripun taakse. Keskusvarastolle oli vuosien saatossa tullut myös muunlaista avustustavaraa, jota ystävät olivat lahjoittaneet. Siellä oli myös erilaisia kolmiulotteisia tauluja, eniten sellaisia jossa oli kolme sorsaa. Näiden mukaan nuo taulut saivat nimityksen ”sorsataulut”.

Ollessamme lähdössä yhdelle monista avustusmatkoistamme varastolta tarjottiin mukaan myös näitä tauluja. Otin niitä mukaan melkoisen nivaskan, ehkä hieman haluttomasti, ajatuksena, että eikö ole mitään tärkeämpää vietävää. Saimme lastin perille, niin tärkeämpien teosten kuin sorsataulujenkin osalta.

Vuodet vierivät ja Itä-Euroopassa tapahtuneiden mullistusten myötä rautaesirippu hajosi. Vieraillessani 1995 Pietarissa sain kuulla merkillisen tarinan. Eräs pastori kertoi, että kun hänet pitkän vankeusajan jälkeen vapautettiin vankilasta, häntä vastassa oli koko seurakunta. Halausten ja tervetulotoivotusten jälkeen hänelle ojennettiin tervetulolahja, sorsataulu. Sellaisia tuotteita ei siihen aikaan saanut suljetuista maista. Hän totesi, että se oli paras lahja pelastuksen jälkeen, tervehdys lännen kristityiltä. Ystäviltä jotka olivat vapaudessa ja silti muistivat heitä vankeudessa ja monissa vaikeuksissa eläviä uskon veljiä. Taulu on edelleen hänen kotinsa seinällä muistuttamassa tuosta hetkestä. Tämä tarina opetti minulle, että pienikin avustus ja apu oikeaan osuneena on tärkeää.

Delban kyläläisten avunpyyntö

Teimme Etiopiassa vuonna 2004 Ammayan kaupungin vesiprojektia, joka oli ensimmäinen kehitysyhteistyöprojektini 2000-luvulla.   Tapasin asuntoni kuistilta neljä miestä, jotka olivat tulleet tapaamaan Ammayan kaupungissa olevaa Mekane Yesus -kirkon pappia. He olivat kävelleet noin 50 kilometrin matkan uudisasutusalueelta kaupunkiin. Vierailun tarkoitus oli saada pappi vierailemaan heidän kylässään ja kastamaan parin vuoden aikana syntyneet lapset. Alueella oli Mekane Yesus -kirkon jäseniä, mutta ei vielä omaa kirkkoa eikä tietenkään pappia.

Pappi suostui lähtemään ja matkalta palattuaan hänellä oli asiaa minulle: ”Kyläläisillä ei ole mitään,” hän huokasi. Valtio oli siirtänyt ihmiset asumattomalle seudulle Kambata-Hadinjan ylikansoitetulta alueelta. Uusilla tienoilla oli vielä tilaa viljellä. Muuttajille oli luvattu parempaa elämää, puhdasta vettä, koulu, klinikka ja kaikki muutkin palvelut. Vastaanottokeskuksena oli kuitenkin ollut vain noin metrin korkuinen katos, jonka katto oli peitetty ruohoilla. Sadat ihmiset oli ahdettu tähän rakennelmaan, jossa ei ollut edes seiniä. Laaksossa oli suojattu lähde, mutta pumppu ei toiminut. Vesi jouduttiin kantamaan ruukuilla satojen metrien päästä. Jokainen viljelijä oli joutunut aloittamaan oman majansa rakentamisella, sillä katoksen alla ei voinut elää. Kaikki tämä oli tapahtunut vuotta aiemmin. Nyt monella oli jo vaatimaton maja. Hallitus siirsi alueelle kuitenkin jatkuvasti lisää ihmisiä.

Delban kylää.
Delban kylää.

 

Delban vastaanottokeskus.
Delban vastaanottokeskus.

 

Muutaman viikon kuluttua, kun kirkon Jimman alueen johtaja Ato Essey vieraili projektikohteessa, päätimme lähteä käymään tuolla alueella, Delbassa. Matkalla meille selvisi ihmisten elinolosuhteiden ankeus koko kauheudessaan. Esseytä luultiin valtion virkamieheksi ja hänet uhattiin ottaa panttivangiksi. Pitkien neuvottelujen jälkeen asukkaat uskoivat, että hän ei ole valtion edustaja vaan kirkon työntekijä. Yhteisymmärrykseen pääsyä helpotti ehkä se, että kävin korjaamassa lähteellä olevan pumpun ja vesi alkoi tulla lähemmäksi ihmisiä.

Ennen kuin ehdimme pyytää

Paluumatkalla Ammayaan pohdimme, miten voisimme saada jotain konkreettista apua tuohon kylään. Emme ehtisi anomaan kehitysyhteistyöprojektia, veisi liian kauan aikaa ennen kuin varat olisivat käytettävissä.

Jumalalla oli kuitenkin vastaus pyyntöihimme ennen kuin aloimme edes rukoilla. Nimittäin Lappeenrannassa eräs ystävä oli halunnut testamentata osan omaisuudestaan Etiopian lapsille. Päätös oli syntynyt Etiopian suuren nälänhädän aikoihin, jolloin televisiossa näytettiin paljon kuvia kärsivistä etiopialaisista. Tästä nälänhädästä oli nyt kulunut 20 vuotta.

Kun kerroimme tarpeistamme Kansanlähetyksen keskustoimistoon, Ryttylään, saimme lähes välittömästi vastauksen. Siellä oli juuri pohdittu, mihin testamentilla saatu kymmenen tuhannen euron lahjoitus voitaisiin käyttää. Mikäpä paremmin menisi lasten hyväksi kuin koulun rakentaminen? Avun saisi useampi vuosikerta kylän lapsista.

Niin me sitten rakensimme kaksiluokkaisen koulurakennuksen ja opettajan huoneen. Valtio lähetti opettajat. Honkilahden seurakunnalta saimme varat lähteen suojaamiseen. Niin saatiin puhdasta vettä keskelle uudisrakennusaluetta. Alueelle muodostui seurakunta ja se sai kirkon paikan parhaalta alueelta kylän keskeltä kukkulan päältä. Lahjoittajan avulla pystyimme maksamaan yhden henkilön koulutuksen raamattukoulussa, niin että hänestä tuli Delban seurakuntaan pappi.

Köyhissä maissa vedenhaku on naisten vastuulla. Kun vesi on lähellä, jää tytöille aikaa myös koulunkäyntiin.
Köyhissä maissa vedenhaku on naisten ja tyttöjen vastuulla.

 

Ainutlaatuinen mahdollisuus

Myöhemmin seurakunnan lähetystyön tuloksena on syntynyt seurakunta naapurikylään ja sen seurakunnan työn tuloksena on saavutettu Xsaara-heimo, jonka jäsenet olivat vielä noin 40 vuotta sitten ihmissyöjiä. Heidän keskuuteensa on nyt syntynyt seurakunta jossa on noin 100 jäsentä.
Olisimmeko olleet tuolla alueella ilman kehitysyhteistyöhanketta? Emme. Olisiko Ammayan seurakunta osannut pyytää apua? Ei olisi osannut.

Paljon hyvää olemme pystyneet tekemään elinolosuhteiden parantamiseksi ja myös seurakunnan kasvun lisäämiseksi. Xsaara-heimo on ollut eri kirkkokuntien kiinnostuksen kohteena jo pitkään, mutta näin me Kansanlähetys ja Mekane Yesus –kirkko yhdessä pääsimme tekemään yhdessä sellaista työtä, jota mikään muu kirkko ei ollut onnistunut tekemään.

Mekane Yesus –kirkko on tehnyt diakoniatyötä historiansa alusta alkaen. Kehitysyhteistyöprojektien avulla se pystyy nyt entistä paremmin näkemään tarpeet ja mahdollisuudet. Projektien ansiosta olemme päässeet kouluttamaan kirkon työntekijöitä diakoniatyöhön. Projektien kautta meille on ollut helppo päästä sellaisille alueille, joihin muuten ei ole pääsyä. Samalla olemme pystyneet vaikuttamaan tuon nuoren kirkon kykyyn ja haluun tehdä diakoniatyötä.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

On syytä nähdä suuria kokonaisuuksia, sellaisia, jotka muodostuvat yhdessä kansallisen kirkon ja lähetyksen työstä. On osattava nähdä, mikä mihinkin vaikuttaa. Evankeliumin levittäminen on koko ihmisen huomioimista. Jumalalla on omat aikansa ja suunnitelmansa. Meiltä kysytään alttiutta kuulla hänen ääntään. Emme voi rajata yksipuolisesti kenenkään työtä tarpeelliseksi tai tarpeettomaksi. Ilman kehitysyhteistyöhankkeita monen alueen tunteminen olisi vajavaista sekä Kansanlähetyksen työssä että MY- kirkon osalta. On osattava mennä ”maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne”, sielläkin Herra on meidän kanssamme ja ohjaa meitä.

Kansanlähetys on maallikkoliike, jonka tunnus on ”Evankelioikaa kansa evankelioimaan kansoja.” Tämä näky on mielestäni toteutunut parhaiten yhteistyössä Mekane Yesus -kirkon kanssa. Etiopiassa on yli 80 eri kansaa. Evankelioimalla niistä yksi, olemme onnistuneet siirtämään näkymme niin, että Mekane Yesus -kirkko on kiinnostunut noista vielä saavuttamattomista kansoista. Erityisesti yhteistyö näkyy Illubabor-Betel-synodin ja Jimma-Bethel-synodin kanssa tehtävässä työssä. Niiden kummankin alueella on kymmenkunta eri kansaa. Pikkuhiljaa olemme saavuttamassa niitä kaikkia.

Kun me lähetit teemme osamme yhteistyössä, vapautamme paikallisen pastorin tekemään hänelle ominaisempaa työtä, eli saarnaamaan. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki yhdessä vaikuttaa Jumalan valtakunnan parhaaksi.

Tuppuraiset_Juhani_Venta
Tuppuraiset. Kuva: Juhani Ventä

 

Raimo Tuppurainen
kirjoittaja on toiminut Kansanlähetyksen kehtiysyhteistyöprojekteissa Etiopiassa vuodesta 1981 lähtien puolisonsa Pirkko Tuppuraisen kanssa, joka toimii työalan esimiehenä.

Share This