Kansanlähetys tiedottaa koronatilanteen johdosta 17.3.2020

26.3.2020

Hyvät Kansanlähetyksen ystävät,

Olemme seuranneet Kansanlähetyksessä koronavirustilannetta jo tammikuusta alkaen. Työntekijöitämme on ohjeistettu toimimaan niin, ettei kenenkään terveys vaarantuisi, ja ohjeita on Suomen hallituksen määräysten ja suositusten mukaisesti päivitetty.

Kansanlähetyksen työ koostuu useasta eri tasosta. Meillä on kuusikymmentä lähetystyöntekijää eri puolilla maailmaa, meillä on suomenkielistä työtä Ruotsissa, meillä on 17 maakunnallista piirijärjestöä ja meillä on paikallistasolla toimivia suurempia ja pienempiä yhteisöjä. Lisäksi Kansanlähetys ylläpitää Kansanlähetysopistoa, joka on vapaan sivistystyön kansanopisto. Uusi Tie -osakeyhtiö julkaisee Uusi Tie -lehteä.

Yleisiä ohjeita työntekijöille

Olemme antaneet muun muassa seuraavia toimintaohjeita työntekijöillemme:

Noudatamme hallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeistuksia.

Suosittelemme etätöihin siirtymistä.

Vältämme ulkomaanmatkoja.

Ulkomailta palannut työntekijä tekee etätöitä 14 päivän ajan.

Ohjeita ulkomaantyöntekijöille

Työmme ulkomailla jatkuu. Ulkomaantyöntekijöitä olemme kehottaneet välttämään kaikkea matkustamista. Työntekijöiden tulee seurata ja noudattaa kohdemaansa toimivaltaisten viranomaisten ohjeita. Työntekijät noudattavat erityistä varovaisuutta. Rukoilethan edelleen työntekijöidemme ja heidän työnsä puolesta.

Kansanlähetyksen keskustoimisto

Myös Suomen ev.lut. Kansanlähetyksen keskustoimistolla Ryttylässä työ jatkuu. Olemme siirtyneet pitkälti etätöihin ja pidämme neuvotteluja internetin välityksellä.

Jumalanpalvelukset Kansanlähetyksen Lähetyskeskuksessa Ryttylässä

Kansanlähetyksen lähetyskeskuksen sunnuntaiset jumalanpalvelukset kello 13 lähetetään Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla. Paikalla ovat vain jumalanpalveluksen toimittajat.

Kansanlähetysopisto

Kansanlähetysopiston opintolinjat ovat siirtyneet etäopetukseen. Viikonloppukurssit Kansanlähetysopistolla on peruttu ainakin 13. huhtikuuta asti.

Kansanlähetysopisto tulee tarjoamaan kaikille halukkaille tarkoitettuja verkko- ja etäopintoja. Käykää katsomassa tietoja Kansanlähetysopiston sivuilta.
Käy lukemassa Kansanlähetysopiston tilannetiedote tästä linkistä.

Kansanlähetyspiirit

Olemme antaneet suosituksia myös 17 maakunnalliselle Kansanlähetyspiirille Suomessa sekä Ruotsin Kansanlähetykselle. Niissä toteamme muun muassa, että noudatamme viranomaisten ohjeistuksia emmekä toistaiseksi järjestä kokoontumisia. Kansanlähetyspiirit tiedottavat alueellisesti oman toimintansa muutoksista, muun muassa sen siirtymisestä nettiin. Piirit tekevät myös parhaansa palvellakseen joukkoonsa kuuluvia ikäihmisiä.

Uusi Tie

Koronaepidemiasta johtuvista rajoituksista huolimatta Uusi Tie -lehti toimii yhä normaalisti. Myös kotiinsa sulkeutuneet saavat siitä edelleen joka viikko ajankohtaisia uutisia ja niitä syventävää taustaa sekä uskon ja hengellisen elämän ravintoa.

Uuden Tien verkkolehti on juuri avautunut täysin uudenlaisena, joten nyt pääsee entistä helpommin eturivissä rohkaisevan sanoman ääreen sitäkin kautta.

Kansanlähetyksen ystäville toimintaohjeita

Kansanlähetyksen varsinaista ydinjoukkoa on kaikkialla Suomessa, kaupungeissa ja kylissä. Pidämme silmämme ja mielemme avoinna, ja olemme valmiita auttamaan lähimmäisiämme käytännön arjen tehtävissä.

Toteutamme kutsumuksiamme arjen keskellä. Tärkeää on, että yhteiskunta voi kriisinkin keskellä toimia.

Rukoilemme koko maailmanlaajuisen seurakunnan ja oman lähipiirimme puolesta. Rukoilemme lähetystyömme puolesta. Rukoilemme kotimaamme puolesta.

Käytämme aikaa Raamatun lukemiseen.

Kerromme Jumalasta ja siitä toivosta, jonka Jeesus Kristus on meille antanut. Rohkaisemme toisia turvautuman Kristukseen.

Käännämme kriisin mahdollisuudeksi. Etsimme nopealla aikataululla yhdessä luovia mahdollisuuksia toteuttaa näkyämme Raamattu rakkaaksi – evankeliumi kaikille. Vahvistamme tässä erityisesti netin ja sosiaalisen median välineitä.

Työ jatkuu. Kiitämme rukouksista, taloudellisesta tuesta ja yhteistyöstä.

Rukousta, rohkeutta, rakkautta ja rauhallisuutta

Neljä sanaa on mielessäni. Tarvitsemme tällaisena aikana rukousta, rohkeutta, rakkautta ja rauhallisuutta.

Rukousta, sillä tässä tilanteessa Jumala voi auttaa.

Rohkeutta elää kristittynä, auttaa toisia ja kertoa uskostamme ja kutsua toisia uskoon.

Rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.

Rauhallisuutta jatkaa eteenpäin.

Rukousta, rohkeutta, rakkautta, rauhallisuutta!

Mika Tuovinen
lähetysjohtaja

Tue työtämme

Voit lahjoittaa alla olevan painikkeen kautta tai tilisiirrolla sivun alareunassa annetuin tilitiedoin viitteellä 89005. Tukesi käytetään työn suurimpaan tarpeeseen. Kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This