Jumalanpalvelukset KL-opistolla jatkuvat heinäkuun alkuun saakka

22.5.2020

Jumalanpalvelukset Suomen ev.lut. Kansanlähetyksen YouTube-kanavalla ja avaimia.net-sivuilla jatkuvat joka sunnuntai aina netti-Kansanlähetyspäivien jumalanpalvelukseen 5. heinäkuuta saakka. Striimaukset, joita voi seurata alkaen kello 13.00, ovat sen jälkeen kesätauolla elokuun loppuun asti.

Striimausten lisäksi järjestetään ehtoollismessu, johon voi osallistua myös paikan päällä, kesäkuun 7., 14. ja 28. päivänä kello 13 Kansanlähetysopiston juhlasalissa Ryttylässä. Kesän messujen aikana ei pidetä pyhäkoulua. Syksyllä messut jatkuvat tämän hetken tietojen mukaan 9. elokuuta alkaen.

Jumalanpalveluksien vastuuryhmän puheenjohtajan Heini Mäkilän mukaan on vielä epäselvää, voiko paikalla olla enemmän kuin viisikymmentä osallistujaa.
– Seuraamme viranomaisten ohjeita ja päivitämme tietoja kotisivuille sitä mukaa kuin muutoksia tulee, hän sanoo.

Fyysisissä kokoontumisissa noudatetaan voimassa olevia hygieniaohjeistuksia.
– Pyydämme, että kukaan ei osallistu messuun, jos on pieniäkin flunssan oireita. Oireilevien ja riskiryhmiin kuuluvien tulee pysytellä edelleen kotona.

Kesäkuun jumalanpalveluksien striimaukset tuotetaan resurssisyistä tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.
– Pahoittelemme, ettemme pysty kesäkuussa vastaavaan laatuun kuin normaalikalustolla toimittaessa. Iloitsemme kuitenkin mahdollisuudesta striimata jumalanpalvelukset aina kesätaukoon saakka.

Jumalanpalvelusten vastuuryhmä aloitti toimintansa

Tänä keväänä perustettiin jumalanpalvelusyhteisön vapaaehtoinen vastuuryhmä. Se otti vastuulleen organisoida jumalanpalvelusyhteisön käytännön vastuut toukokuun alusta lähtien. Koronapandemian vuoksi ryhmä on jatkanut toimintaansa etänä.
– Tavoitteemme on, että kaikki jumalanpalveluksen sujuvaan pitämiseen kuuluvat osa-alueet tulevat hoidetuksi. Pyrimme rakentamaan jumalanpalveluksista entistä kodinomaisempia.

Vastuuryhmään kuuluvat ensi vaiheessa Heini ja Juhani Mäkilä, Lauri Kiviranta, Outi Selin, Maiju ja Vesa Ollilainen sekä Mari ja Daniel Nummela.
Kokoonpanoa on tarkoitus tarkistaa ja vahvistaa alkusyksyn aikana.
– Toimin toistaiseksi puheenjohtajana. Jos haluat tulla mukaan työryhmään, ota yhteyttä. Jumalanpalvelusyhteisöllä on oma sähköpostiosoite: lahetyskeskus.yhteiso@sekl.fi. Sitä voi käyttää kaikenlaiseen yhteydenpitoon vastuuryhmän suuntaan, Heini Mäkilä sanoo.

Liturgien ja saarnaajien rekrytoimisesta vastaa syksyyn saakka pastori Daniel Nummela. Moni tapahtuman järjestäjä onkin jo saanut häneltä jumalanpalveluksiin liittyvää sähköpostia.

Ruoka-apua pandemian aikana

Jumalanpalvelusyhteisö on toimittanut kauppa- ja muuta apua muutamalle perheelle pandemian aikana.
– Olemme voineet olla näin avuksi niille, keille se on ollut tarpeen, Daniel Nummela iloitsee.

Hän toivottaa yhteisön puolesta kaikille runsasta Jumalan siunausta, varjelusta ja rohkaisua poikkeustilanteen keskellä.
– Rukoilemme, että voisimme taas pian tavata yhdessä Lähetyskeskuksella Ryttylässä! Siunattua kesää!

Jumalanpalveluksia voi seurata Kansanlähetyksen kotisivuilta osoitteessa http://avaimia.net/ -> Suorat lähetyksen
Youtube-kanavan osoite on: https://www.youtube.com/user/seklfi/videos

Ohjelma ennen kesätaukoa

– 24.05. Liturgi ja saarna Vesa Ollilainen
– 31.05. Liturgi ja saarna Juha Saari
– 07.06. Liturgi ja saarna Daniel Nummela
– 14.06. Liturgi ja saarna Vesa Ollilainen
– 21.06. Juhannuksen hartaushetki: Isto Pihkala ja Heini Soppi
– 28.06. Liturgi ja saarna Daniel Nummela
– 05.07. Liturgi Teijo Peltola, saarna Mika Tuovinen

Lähetykset alkavat aina klo 13.00.

Lisätietoja jumalanpalveluksista löytyy kesäkuun alkuun mennessä osoitteessa: https://kansanlahetysopisto.fi/jumalanpalvelukset

Toim. Anne Lepikko

Anna mahdollisuus kuulla Sanaa

Voit lahjoittaa myös sivun alareunassa olevalle pankkitilille viitenumerolla 70328. Lämmin kiitos lahjastasi. Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This