Joululahjaksi viisituhatta nuttupakettia vastasyntyneille Moldovaan – enää puuttuu myssyjä, tumppuja ja sukkia

17.9.2019

Vuonna 2008 lähetystyöntekijä, diakonissa Pirkko Tuppurainen kävi kolealla sadekaudella tervehtimässä entisiä työtovereitaan Airan sairaalassa Länsi-Etiopiassa. Keskusteluissa nousi esille huoli siitä, että sairaalassa ei ollut keskoskaappeja ja pienet keskosvauvat kuolivat usein keuhkokuumeeseen. Työntekijät kysyivät, voisivatko suomalaiset keksiä jotain apua sikäläisille keskoslapsille.

– Ajattelimme ensin keskosia, mutta sitten mietimme, voisimmeko auttaa myös muita köyhiä äitejä, joilla ei ole mitään vaatetta lapsilleen. Heillä ei ole mahdollisuuksia varustautua vauvan syntymään, Tuppurainen muistelee.

Ohje syntyy

Pyyntö jäi Pirkko Tuppuraisen mieleen. Sitten hän näki työkaverinsa albumissa valokuvan suklaanruskeasta vauvasta, jolla oli keltainen villavaate päällä. Airan sairaalassa oli kuvattu vauva, jolla oli päällään jostakin saatu neulottu nuttu. Valokuvan perusteella Tuppurainen teki nutun neuleohjeen.

Alussa hän ajatteli, että jos he saisivat 50 nuttua, sillä saataisiin keskososastolle Airaan perusvarasto. Hän pyysi ensiksi ystäviään neulomaan. Myös kotiseudulla Eurassa toimivassa Pikkupirtti–Mummon kammarissa kävijät innostuivat ottamaan nuttukutimet käsiinsä.

Kun vuoden 2009 ensimmäisessä Vie Sanoma -lehden numerossa julkaistiin nuttujen neuleohje, nuttuinnostus levisi eri puolille Suomea. Muutkin lehdet julkaisivat nutuista omia juttujaan, ja siitä lähti vyörymään melkoinen projekti.

– Ensimmäinen kuorma, jossa oli satoja nuttuja, kuljetettiin maastoauton lavalla Airan sairaalaan. Kaikki olivat ihastuksissaan, miten hyviä ja lämpöisiä ne olivatkaan, Tuppurainen kertoo.

 

Nuttu
Vastasyntyineen äidille lahjaksi saatu nuttu vastaa pientä äitiyspakkausta.

Etiopiaan Addis Abeban pääpostitoimistoon alkoi vähitellen tulla postipaketteina Pirkko Tuppuraisen ja myöhemmin Mustan leijonan sairaalan osoitteella tuhansia nuttuja. Myöhemmin lentorahdin tullimuodollisuuksia hoitaessa Tuppuraiselta vierähti päivä jos toinenkin.

– Koska nuttuja oli nyt niin runsaasti, niitä pystyttiin jakamaan myös muille sairaaloille eri puolille Etiopiaa, ja äidit saivat nutun vauvalleen kotiutuessaan sairaalasta, hän kertoo.

Musta Leijona -sairaalan lääkäri totesi, että tällaisen tuen avulla he saisivat sairaalasynnytysten määrän nousemaan. Etiopiassa vain noin kahdeksan prosenttia äideistä synnytti sairaalassa.

– Vuonna 2011 Maailman terveysjärjestössä WHO:ssa toimiva suomalainen lääkäri kysyi, voisivatko he aloittaa Sveitsissä samanlaisen projektin afganistanilaisten vauvojen auttamiseksi. Lupa tietenkin myönnettiin. Afganistanin valtiokin tuli mukaan projektiin ja terveysministeri oli itse jakamassa nuttuja. Afganistanissa on kokoontunut myös pieni nuttupiiri, jossa paikalliset naiset ovat itse neuloneet nuttuja.

Projekti laajeni niin, että pian nuttuja toimitettiin eri puolille maailmaa. Ihmiset kuljettivat niitä moniin sairaaloihin,  muun muassa Keniaan, Israeliin, Tansaniaan, Myanmariin, Romaniaan, Valko-Venäjälle ja Kreikkaan.

Odotettiin 5000:ta nuttua, saatiin 10 000

Vuonna 2018 Pirkko Tuppurainen sai nuttupyynnön eräästä seurakunnasta Moldovasta. Seurakuntalaiset toivoivat, että jokaiselle vastasyntyneelle annettaisiin nutun lisäksi neulottu lakki, tumput ja sukat. Ajatuksena oli, että seurakuntalaiset kävisivät tervehtimässä vastasyntyneitä ja heidän perheitään ja veisivät heille samalla tämän lahjan. Tuppurainen arveli, että viisituhatta nuttua kattaisi kolmen vuoden tarpeen sillä alueella, mistä pyyntö tuli. Hän jakoi tietoa pyynnöstä Nutun omilla kotisivuilla ja Facebook-yhteisössä.

– Vuoden sisällä olemme saaneet nuttuja viidentuhannen sijasta kymmenen tuhatta! Sen sijaan kypärämyssyjä, junasukkia ja junatumppuja tarvitaan vielä lisää.

Nuttujen lähetysohjeet nuttuvarastolle Tuuriin, Hanna Saarenpäälle löytyvät Facebook-yhteisön Muistiinpanot-osiosta sekä www.nuttu.info-sivuilta. Siellä ovat myös Novitan lankasuositukset sekä kypärämyssyjen, junasukkien ja junatumppujen neuleohjeet.

Nuttu

– Myös muunlaiset lakit, tumput ja sukat kelpaavat, kunhan ne vain ovat vastasyntyneiden kokoa. Emme kuitenkaan kerää lastenvaatteita emmekä käytettyjä neuleita. Ne eivät mene tullista läpi, Pirkko Tuppurainen sanoo.

Vuoden 2019 huhtikuuhun mennessä nuttuja oli neulottu Suomessa noin
163 000. Pirkko Tuppurainen kiittää kaikkia, jotka ovat kutoneet nuttuja ja olleet mukana auttamassa vastasyntyneiden selviytymisessä.
– Nutut ovat menneet todelliseen tarpeeseen ja äidit ovat olleet todella kiitollisia niistä, hän sanoo.

Lisätietoa nuttuprojektista, sekä neulonta- ja toimitusohjeet löytyvät projektin omilta nettisivuilta: http://www.nuttu.info/.

Tule mukaan lämmittämään vauvoja nutuilla ja Jumalan rakkaudella!

Lämmitä vauvoja nutuilla. Osallistu nuttujen toimituskustannuksiin kertalahjoituksella.

Voit tehdä nettilahjoituksen painikkeen kautta tai lahjoittaa tilisiirrolla sivun alareunassa oleville tileille viitenumerolla 75035. Kiitos lahjastasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This