Itse ajattelijat ottaa kantaa päivänpolttaviin teemoihin 

19.2.2021

Tänään on julkaistu uuden Itse ajattelijat -podcastin ensimmäinen jakso. Leif Nummela ja Timo Soini käyvät keskustelua ajankohtaisista teemoista. Ohjelmaa juontaa Samuli Virtanen.

Itse ajattelijat -podcastin ensimmäisen jakson aihe on ajankohtainen: sananvapaus. Siinä pohditaan, saako Suomessa enää sanoa mitä ajattelee. Uusi Tie -lehden päätoimittaja Leif Nummela kannustaa podcastissa kuulijoita tutustumaan erilaisiin näkökantoihin.

”Jotta sinusta kasvaisi itsenäinen ajattelija, sinun täytyy saada kuulla myös omistasi poikkeavia mielipiteitä. Se, että on valmis kuuntelemaan, miten eri tavalla joku toinen ajattelee, auttaa arvioimaan erilaisia ajattelumalleja ja estää altistumasta aivopesulle. Oikeus olla eri mieltä on koko demokratian ehdoton kulmakivi. Jos sitä oikeutta ei ole, eletään diktatuurissa ja tyranniassa”, Leif Nummela toteaa.

Itse ajattelijoiden tulevissa jaksoissa puhutaan muun muassa eettisistä kysymyksistä, kuten abortista ja eutanasiasta, kristillisen uskon peruskysymyksistä sekä muista ajankohtaisista aiheista.

Keskustelua Itse ajattelijoiden nostattamista kysymyksistä voi jatkaa samannimisellä Facebook-sivulla.

Uusi jakso on kuunneltavissa joka perjantai Spotifyssa ja Applen podcasteissa.

Kansanlähetyksen muita podcasteja ovat maaliskuun alussa alkava Lähetystyön takahuone sekä lähetysjohtaja Daniel Nummelan Pieni ihminen suuressa mukana.

Teksti: Anne Lepikko
Kuva: Philippe Gueissaz

 

 

Tue Kansanlähetyksen radio- ja podcast-tuotantoa Suomessa

Voit tukea Kansanlähetyksen radio- ja podcast-työtä oheisen painikkeen kautta tai tilisiirrolla Suomen Ev.lut. Kansanlähetyksen tilille NORDEA:
FI83 2070 1800 0283 25
TAI
OP:
FI14 5043 1920 0034 52
viitteellä 59200 (radio).
Kiitos tuestasi.
Jumalan siunausta sinulle.

Lahjoita

Share This