Raesalmi Jaana

Olen Etelä-Suomesta Kainuuseen muuttanut ja kotiutunut nuorisotyönohjaaja, sielunhoitoterapeutti ja evankelista. Toimin Kainuun Kansanlähetyksen piirityöntekijänä. Olen piirin ainoa palkattu työntekijä, joten työhöni kuuluu toimistotöiden lisäksi mm. vapaaehtoisten tukeminen, evankeliointi ja Alfa-työ.

Sydäntäni lähellä ovat nuoret ja omaa paikkaansa etsivät. Työssäni saan käyttää monipuolisesti lahjojani. Saan olla ihmisenä ihmisen rinnalla kuunnellen, rohkaisten ja rukoillen. Saan tehdä mainoksia ja suunnitella tapahtumia yhdessä vapaaehtoisten kanssa. Voin kertoa Jeesuksesta ja Raamatusta löytämistäni aarteista. Saan olla suuressa mukana.

Entä sinä, joko sinä olet löytänyt tehtäväsi Jumalan suuressa suunnitelmassa? Kutsun sinua mukaan tähän työhön omalla tavallasi joko rukouksin, palvellen tai/ja taloudellisesti tukien. Voit tilata kirjeeni ja tulla mukaan lähettäjätiimiini. Kiitos mukanaolostasi.

Tilaa Jaanan rukouskirje

Share This